Toinen todellisuus: kristinusko ja islamilaisuus

Eräs amerikkalainen mies oli työnsä vuoksi käymässä islamilaisessa maassa. Jostain syystä monet muslimit olivat hänestä kiinnostuneita, mutta heidän tekemät kommentit aluksi loukkasivat miestä. ”Oletko sinä amerikkalainen?” oli useiden muslimien kysymys. ”Kyllä minä olen”, vastasi amerikkalainen. ”No, miksi sinä et sitten ole kristitty?” kuului usean muslimin suusta useana peräkkäisenä päivänä. Kerran mies sitten alkoi tivata, miten niin hän ei ollut kristitty. ”Koska sinä et käyttäydy niin kuin kristityt”, oli vastaus. Kun selvyys loukkaukseen vihdoin tuli, se muuttui miehen ylpeydenaiheeksi. Mies, joka oli amerikkalainen ja kristitty, mutta hämmensi käyttäytymisellään muslimeja, ei syönyt sianlihaa, käyttänyt alkoholia eikä polttanut tupakkaa. Lyhyesti sanottuna: amerikkalainen mies noudatti Vanhan testamentin ”menua”. Siispä useat muslimit epäilivät miehen olevan kaikkea muuta kuin kristitty.[i]

 

Ehkä muslimit ja kristityt voisivat tavoittaa toisensa paremmin, mikäli kristityt luopuisivat omasta vapausajattelustaan. Valtaosa kristityistä väittää jääräpäisesti, ettei laki enää koske heitä. Heidän mukaansa Vanha testamentti on vanhentunut ja armon alla eläminen tarkoittaa sitä, että saa tehdä melkein mitä vain (lue: kaikkea sitä, mitä kirkko ei kiellä). Muslimit, joille Koraani on elämän korkein ohje, eivät voi ymmärtää tätä. He eivät ymmärrä, kuinka pyhät kirjoitukset voisivat olla pyhiä, mutta merkityksensä menettäneitä.

 

Jos muslimit eivät ymmärräkään kristittyjen elämäntapaa, löytyy heidän Koraanistaan kuitenkin samoja aineksia kuin kristinuskosta. Onkin muistettava, että syntyessään islamilaisuus on saanut paljon vaikutteita kristinuskosta. Merkittävin yhtäläisyys on kristittyjen Jeesus, ristiinnaulittu Messias, jota muslimit pitävät, Isana, suurena profeettana, jota ei kylläkään ristiinnaulittu. Sitä paitsi islaminuskossakaan Isan seuraaminen ei ole vieras käsite, vaikka he pitävät kristittyjä Isan harhautuneina opetuslapsina.[ii]

 

Maailma ei ole yksivärinen,
jokainen täällä voi nähdä sen.
Mitä joku meistä jumaloi,
sitä vastaan toinen kapinoi.
Maailma ei ole yksivärinen,
ja sinä tiedät sen.

Maailma ei ole yksivärinen,
jokainen täällä voi tuntea sen.
Kanssakulkijan pyhää elämää
ei kaikki voi aina ymmärtää.
Maailma ei ole yksivärinen,
ja sinä tiedät sen.

Katselukerrat: 20

Kommentti

Sinun tulee olla Ilmiöpohjainen oppiminen ja opetus:n jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Ilmiöpohjainen oppiminen ja opetus

TULEVIA TAPAHTUMIA

AJANKOHTAISTA SISÄLTÖÄ

Uusimmat tapahtumat

Jani-Petri Martikainen on nyt jäsen: Ilmiöpohjainen oppiminen ja opetus
1 tunti sitten
Profiilin kuvakeAnnika Ruohonen ja Riikka Pöyhönen liittyivät ryhmään Ilmiöpohjainen oppiminen ja opetus
Loka 11
Profiilin kuvakeSatu Musakka ja Tuomas Mikkola liittyivät ryhmään Ilmiöpohjainen oppiminen ja opetus
Loka 6
Heli Väre on nyt jäsen: Ilmiöpohjainen oppiminen ja opetus
Loka 5
Jenny Virta on nyt jäsen: Ilmiöpohjainen oppiminen ja opetus
Loka 1
Profiilin kuvakeSamush ja Niina Komsi liittyivät ryhmään Ilmiöpohjainen oppiminen ja opetus
Syys 19

© 2017   Created by Taru Kekkonen.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot