ilmiöpohjainen oppiminen ohjaus opetus
Kukapa ei olisi kuullut ruutitynnyristä nimeltä Lähi-itä! Saman esi-isän jälkeläisinä itseään pitävät kansat pyrkivät kumpikin Abrahamille tuhansia vuosia sitten luvattuun maahan, eikä kumpikaan ole sinne sopia. Kumpikin syyttää toistansa, eikä kahden osapuolen riita riitä: soppaan on työntänyt lusikkansa moni muukin, kuten useat poliittiset ja kristilliset tahot.
Islaminuskon juuret löytyvät juutalaisuudesta, ja Toora tuntee muslimien esi-isän, Abrahamin pojan, jonka nimi on Ismael. Tooran mukaan Abrahamin perintö ei kuitenkaan kuulunut Ismaelille, vaan Isakille, Abrahamin toiselle pojalle. Muslimien mielestä juutalaiset ovat väärässä. Heidän mielestään kaikki Abrahamille annetut lupaukset siirtyivät perintönä juuri Ismaelille, jonka kautta muslimit ovat Jumalan omaa kansaa. Tästä äärimmäisestä pelkistyksestä voidaan löytää vuosisatoja kestäneen taistelun syy. On vain yksi todellisuus, yksi totuus, mutta kumpi kahdesta on oikea. Taistelu raukeaisi heti, kun löydettäisiin vastaus sille, laskiko Abraham uhrialttarille Ismaelin vai Isakin. Riidan perimmäiselle aiheuttajalle ei kuitenkaan ole vielä tähän päivään mennessä löytynyt kumpaakin osapuolta miellyttävää ratkaisua.
Mitä yhteistä on islamilla ja juutalaisuudella, noilla keskenään taistelevilla kansoilla? Voiko viholliskansoista löytyä yhdistäviä tekijöitä? Ainakin kummankin uskonnon edustajien Jumala on yksi, jakamaton persoona. Kun rukoillaan, ei rukoilla Isää, Poikaa, tai Pyhää Henkeä, vaan Jumalaa – muslimit Allahia, juutalaiset Herraa eli Jahvea. Kummankin uskonnon edustajien koko elämä perustuu pyhän kirjan varaan. Ohjeet siihen, kuinka pukeudutaan, kuinka perintö jaetaan ja kuinka oikeutta käydään, mitä syödään, milloin rukoillaan ja paastotaan, löytyy pyhästä kirjasta, joka juutalaisilla on Toora ja muslimeilla Koraani. Niin muslimit kuin juutalaiset rukoilevat säännöllisesti, muslimit viisi kertaa ja juutalaiset kolme kertaa päivässä. Muslimit maksavat almuveroa, juutalaiset kymmenyksiä. Kummallekin kansanryhmälle uskonnossa on kysymys uskonnon lisäksi myös kulttuurista ja elämäntavasta.
Sekä juutalaiset että muslimit, vaikka heidän välillään lepää Abrahamin pystyttämä uhrialttari, ovat lähempänä Jumalaa kuin kristityt. Kun kristityt lukevat pyhiä kirjoituksia, he korostavat ihmisen tulkintaa. Kun juutalaiset ja muslimit lukevat pyhiä kirjoituksia, he korostavat Jumalan tahtoa. Nämä kaksi kansaa voisivat yhdistyä toisiinsa, eivät kristillisyyteen, jos kytevä hiillos saataisiin sammutettua ja alttari purettua.
Tervetuloa
Ilmiöpohjainen oppiminen ja opetus -palveluun
Aki Luostarinen lisäsi keskustelun ryhmään Tieto ja totuus 17.4.-31.5.2013
Pekka Niemi vastasi jäsenen Pekka Niemi keskusteluun Katsotaan kristillipalloon. Onko tietoa tulevaisuudesta? ryhmässä Tieto ja totuus 17.4.-31.5.2013
Annukka Pehkonen vastasi jäsenen Sinikka Mustonen keskusteluun Uskomukset ja myytit ryhmässä Tieto ja totuus 17.4.-31.5.2013
Henna Kangasniemi vastasi jäsenen Sinikka Mustonen keskusteluun Uskomukset ja myytit ryhmässä Tieto ja totuus 17.4.-31.5.2013
Annukka Pehkonen vastasi jäsenen Sinikka Mustonen keskusteluun Uskomukset ja myytit ryhmässä Tieto ja totuus 17.4.-31.5.2013
Annukka Pehkonen vastasi jäsenen Sinikka Mustonen keskusteluun Uskomukset ja myytit ryhmässä Tieto ja totuus 17.4.-31.5.2013
Henna Kangasniemi vastasi jäsenen Sinikka Mustonen keskusteluun Uskomukset ja myytit ryhmässä Tieto ja totuus 17.4.-31.5.2013
Henna Kangasniemi vastasi jäsenen Sinikka Mustonen keskusteluun Uskomukset ja myytit ryhmässä Tieto ja totuus 17.4.-31.5.2013
© 2013 Created by Taru Kekkonen.
Toiminnon tarjoaa
Sinun tulee olla Ilmiöpohjainen oppiminen ja opetus:n jäsen ennen kuin voit kommentoida!
Liity verkostoon Ilmiöpohjainen oppiminen ja opetus