Kunta-alalla on tiukan talouden vuoksi vaikea neuvottelutilanne Rahan puute vaivaa kaikkia, mutta kunnallisten alojen neuvottelutilanneetta vaikeuttaa se, että kunnat ovat kaikki erilaisia ja jokaisen ongelmat ovat omanlaisiaan. Lisäksi kunta-alan sopimustilannetta vaikeuttaa jo aikaisemmin tehty terveydenhoitoalan sopimus.Yli puolet kunnista on nostanut täksi vuodeksi veroprosenttiaan. Siitä ei kuitenkaan riitä palkankorotuksiin koska verotulot ovat työttömyyden takia huomattavasti pienentyneet.
Yle/Uutiset pe 9.1.2010

Mielestäni neuvotteluissa on olennaisena osana se, että yrityksistä poiketen on kunnissa erittäin vaikeaa saada näitä palkankorotuksia jollain tavalla takaisin. Palkankorotuksia ei voida siirtää hintoihin kun ei valmisteta mitään, tuotetaan vain kustannuksia.
Hyvinvointivaltion kohdalla ollaan nyt perimmäisten kysymysten äärellä. Nykyisen kaltaisten palvelujen ylläpitoon ei ole enää varaa. Leikkauksia on tehtävä, mutta mistä ?
Ihmiset eivät ole tottuneet säästämään ja panttaamaan. Se on nykyajan ongelma. Paljon käydään keskustelua siitä, miten nuoret ottavat aina uusia lainoja selvitäkseen vanhoista veloista. Talouselämän taiturit paheksuvat suuren ääneen mokomaa talouden pitoa. Ihmettelen miten se on yksityiselle ihmiselle niin kauhea asia kun valtio tekee koko ajan samaa. Yritetään velkarahoituksella paikata alijäämää. Itse ole yrittänyt vastaavassa tilanteessa pienentää kuluja. Olenko tyhmä?

Katselukerrat: 52

Kommentti

Sinun tulee olla Ilmiöpohjainen oppiminen ja opetus:n jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Ilmiöpohjainen oppiminen ja opetus

Kommentoinut Juho Honkanen 15. tammikuu 2010 17:07
Hei, meillä on TUTU2-kurssilla kotitehtävänä analysoida olemassaolevista keskusteluista tulevaisuusnäkökulmia yms. Valitsin tarkasteltavakseni tämän keskustelun. Vastaukseni on tuolla: http://edelfoi.ning.com/group/Tutu2kurssi/forum/topics/verkkotehtae...
Kommentoinut Reijo Tikkakoski 14. tammikuu 2010 20:46
Mia lle sen verran, että kylähän ministeriöissä virkamiehet valmistelevat asiat, mitkä ministerit esittelevät. Olen kanssasi kuitenkin samaa mieltä, että asioita päätettäessä pitäisi pystyä paremmin huomioimaan se mikä on oikeasti järkevää, mutta päättäjien pitää aina pitää huoli myös siitä, että oma paikka ja puolueen paikka ovat nyt ja tulevaisuudessa turvattuja.Todellinen asiantuntemus tulee vasta toisella sijalla.
Laitan tähän samaan jutun toisesta hyvinvointivaltioon liittyvästä asiasta.
Tänään oli aamutv:ssä kaveri joka on huoltoasemaketjun ST1 pääomistaja ja joka on aloittaanut tehdä jätteistä polttoainetta autoihin, ilmeisesti bioetanolia vastaavaa. Kannatan kyseistä hanketta. Itse en nimittäin tankkaisi missään tapauksessa, paitsi ehkä siinä, että muita vaihtoehtoja ei ole, viljasta tehtyä polttoainetta.
Kynnys olisi liian korkea.
Kommentoinut Li-Ra 14. tammikuu 2010 13:41
Niin tämä hallitus on sellainen keltanokkaisten hallitus, että eivät tiedä huonoista ajoista juuri kukaan mitään. Ihme sitten jos päätökset ovat sitä, mitä ovat. Mutta minusta olisi jo kohteliaisuutta kuunnella, vanhempia kokeneita politiikkoja. Mutta eikös se niin mene kaikessa elämässä, että ne vanhat on fossiileja, jotka eivät tiedä mitään mistään. Eikä heitä haluta kuunnella, saatikka kysyä neuvoja. No, jokaisen on oppirahat maksettava ja joskus se on karvasta nieltävää, sitten kun tulee omalle kohdalle aikanaan. Kadutaan, ettei tullut niitä fossileja kuunneltua ja otettua opiksi? Mutta sitten on myöhäistä katua, kun on housuissa:)
Kommentoinut Li-Ra 14. tammikuu 2010 12:31
Yksityiselle kansalaisellekin annetaan neuvoja, miten uudella velalla ei pidä maksaa entisiä velkoja. Kuitenkin valtio ja kunnat sitä tekevät. Ihmettelen siis, aivan samaa kuin Reijokin. Jos verotusprosenttia nostetaan mutta ei palkkoja, niin ostovoima ei lisäänny kansalaisilla. Jotenka kulutus siten vähentyy ja samalla tuotanto heikkenee.
Sitten lakkoillaan ja saadaan suuria palkankorotuksia ja mitä tapahtuu? Esimerkkinä paperialla oli taannoin kova hinku saada suuremmat palkat ja saatiinkin, tuotanto siirrettiin sen jälkeen ulkomaille, missä saadaan sama asia tuotettua halvemmalla. Mitä tästä hyödyttiin Suomessa? Saatiin lisää työttömiä.
Kunta-alalla on kehnosti palkattuja töitä, se on myönnettävä. Mutta eikö kunnissa voitaisi säästää esim. kokouspalkkioissa ja muissa ns. luontaiseduissa, teatterimatkoissa työntekijöille jne. ja siirtää nekin varat palkkapuolelle? Ja ylisuuria palkkoja pudottaa hieman kohtuullisimmiksi. Edellisen taantuman aikaan leikattiin kansaneläkkeitä tilapäisesti, ja näin paikattiin taloutta. Miksi eläkkeistä, miksi ei otettu näiltä korkeapalkkaisilta? Mikä on, että se pieniosaisempi kansanosa joutuu aina maksumieheksi? Siinä ikuisuus kysymyksiä, joihin saadaan milloinkaan vastausta.
Verojen korotuksen kyllä ymmärtää sikäli, että verovaroilla pidetään kunnossa kuntien omistamia rakennuksia ja yleistä muutakin välttämätöntä, kuten terveydenhoitossa tarvittavia välineitä ja ostetaan uusia vanhojen loppuun käytettyjen tilalle.
Kommentoinut Nurmela Juha 14. tammikuu 2010 10:22
Tilanteeseen voi suhtautua myös niin, että Suomessa oli puolen kymmentä vuotta niin paljon rahaa, että veroja oli oli vara alentaa, mutta nyt toinen tilanne keskinäinen toisista välittämine j amm. perustaulian noudattamine edellyttää verojen nostoa. Varaa on nostaa useita miljardeja eikä rasitus nuode 2000-luvn alkua korkeammalle. Veroilla saamme turvallisuutta laajassa mielessä. Sitä paitsi ne rahat menevät valtaosin palkkoihin ja sitä kautta kulutukseen.
Minua on aina ihmetttynyt väite, raha kierto julkisen sektorin kautta ikäänkuin pilaa sen, vaikka se menee ihmisten palkkoihin ja tärkeisiin investointeihin, vaikkapa homekoulujen korjauksiin.

Eli verotusta on kaikki syy harrastaa yhteisiin tarpeisiin. Se kaikkien etu, jos katsotaan vuosia eteenpäin.
Kommentoinut Minna 13. tammikuu 2010 21:50
Varmaan niin pitää juuri toimia, että talousahdingossa vähennetään kuluja ja yritetään lisätä tuloja. Maailmaa noin kokonaisuudessa pohtiessa, tuo kulutuksen vähentäminen ei ole muutenkaan yhtään hassumpi asia.
Tämän päivän Hesarissa oli yleisöosastolla myös kirjoitus ylisuurista palkoista. Kun kerran on tutkittu, että onnellisuus ei lisäänny, kun tietty (keski)tulotaso on saavutettu, niin miksi edelleen maksetaan joillekin ihmisille jopa kymppitonnien kkpalkkoja?

TULEVIA TAPAHTUMIA

AJANKOHTAISTA SISÄLTÖÄ

Uusimmat tapahtumat

Sarita Kivikko on nyt jäsen: Ilmiöpohjainen oppiminen ja opetus
10 tuntia sitten
Heidi Dayne Hanson on nyt jäsen: Ilmiöpohjainen oppiminen ja opetus
eilen
Alvin John Ernst on nyt jäsen: Ilmiöpohjainen oppiminen ja opetus
Kesä 12
James Pollard on nyt jäsen: Ilmiöpohjainen oppiminen ja opetus
Kesä 8
Jäsenen Minä tutkijana, minä keksijänä blogikirjoitus

Viesntintäsuunnitelman laatiminen

Minä tutkijana, minä keksijänä-hanke on ollut käynnissä lukuvuoden 2017-2018. Kevään aikana hanketta on edistetty esittelemällä hanketta Keravan kouluissa ja suunnittelemalla kouluihin ja esiopetukseen hankittavien Fablabien sisällöt. Hankintoja on tehty ja ensimmäiset tilaukset ovat saapuneet. …Näytä lisää
Kesä 8
trustedmeds on nyt jäsen: Ilmiöpohjainen oppiminen ja opetus
Touko 8
Virpi Syväoja on nyt jäsen: Ilmiöpohjainen oppiminen ja opetus
Huhti 29
Juha Vänskä on nyt jäsen: Ilmiöpohjainen oppiminen ja opetus
Huhti 25

© 2018   Created by Taru Kekkonen.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot