Ihminen vs. perimän ja ympäristön valta, osa II: Mielenterveys

[Anna P.]

Käsittelen muun muassa seuraavia kysymyksiä:

• Mitä on mielenterveys eli psyykkinen terveys?
• Kenellä on valtaa määritellä milloin joku on psyykkisesti terve ja milloin sairas?
• Millä tavoin eri psykologiset näkemykset kuvaavat mielenterveyttä?
• Kuinka mielenterveyttä ylläpidetään?

 

Mielenterveyden häiriöt voivat ilmetä monin tavoin ja niille on tavallisesti yhteistä se, että ne aiheuttavat ongelmia ihmiselle itselleen sekä hänen ympäristölleen. Ihmisen omat mielensisäiset kokemukset voivat kertoa psyykkisen terveyden heikkenemisestä. Hän voi esimerkiksi tuntea ahdistusta tai muita negatiivisia tuntemuksia jatkuvasti, eikä vain silloin tällöin tavallisten vastoinkäymisten yhteydessä. Ongelmat voivat näkyä häiritsevästi arkielämässä, kuten työnteossa. Esimerkiksi fobiat eli pelot voivat estää henkilöä tekemästä joitain asioita. Näiden lisäksi häiriöihin voivat vaikuttaa elimistön aiheuttamat toimintahäiriöt, kuten aistiharhat. Toisaalta myös kulttuurilla on osansa kun määritellään mikä on tervettä käyttäytymistä. Normeihin sopeutumattomuus saattaa antaa aiheen epäillä mielenterveyttä ja siihen puuttumista voidaan pitää aiheellisena kun käytös häiritsee muita ihmisiä. Lyhyesti sanoen psyykkisesti terveeksi voitaisiin määritellä ihminen, jonka todellisuudentaju on hyvä ja joka on mieleltään tarpeeksi tasapainoinen kyetäkseen tekemään työtä, selviytyäkseen arkielämässä ja pitämään yllä ihmissuhteita.

 

Määriteltäessä mikä on tervettä ja mikä ei, tulee vastaan ongelmiakin. Onko mielisairauksia todella olemassa vai leimataanko vain kulttuurissa epänormaalina pidetty käytös hulluksi? Asiasta voidaan olla montaa mieltä. Joskus ennen mielisairaudeksi luokitellut asiat saatetaan myöhemmin todeta normaaleiksi – usein tietämyksen lisääntyessä uusien tutkimustulosten ansiosta. Esimerkiksi länsimaissa homoseksuaalisuutta pidettiin pitkään psyykkisenä sairautena, mutta myöhemmin se poistettiin mielisairausten joukosta.

 

Keskiajalla ihmisiä, jotka nykyään ehkä luokiteltaisiin mielisairaudesta kärsiviksi, saatettiin pitää demonien riivaamana. (Kuva: http://www.historycooperative.org/journals/ahr/107.5/ah0502001379.html)

 

Mielenterveyden ongelmat huomataan usein lähipiirissä. Sairastuneen ihmisen käytös voi muuttua, mikä saattaa herättää perheenjäsenten, ystävien tai muiden usein hänen kanssaan tekemisissä olevien tuttavien huomion. Ihminen voi arvioida terveydentilaansa myös itse ja hakeutua hoitoon kokiessaan tarvitsevansa apua. Toisinaan sairaudentunto kuitenkin puuttuu, jolloin ihminen ei itse koe olevansa sairas. Esimerkiksi psykoosissa oleva henkilö ei välttämättä huomaa sairauttaan itse.

 

Lopullisen diagnoosin tekee psykiatri tai kliininen psykologi. Heillä on valta määrittää virallisesti onko yksilö psyykkisesti sairas ja millaista hoitoa hän tarvitsee. Lievempien häiriöiden ollessa kyseessä, diagnoosi voidaan antaa myös esimerkiksi terveyskeskuksessa tai kouluterveydenhoitajalla. Psykologi ja psykiatri ovat kuitenkin alan asiantuntijoita ja tässä tapauksessa tieto on valtaa. He käyttävät psykologista tietoa sekä erilaisia tutkimusmenetelmiä, kuten haastattelua, psykologisia testejä, aivokuvauslaitteita ja taustatietojen selvittämistä, määritellessään potilaan mielenterveyden tilaa. Hoidoksi voidaan määrätä lääkehoitoa eli psykofarmakologista hoitoa (psykiatrin toimesta) tai psykoterapiaa, joka yleensä perustuu terapeutin ja asiakkaan väliseen keskustelusuhteeseen. Häiriöt on kansainvälisesti jaettu eri diagnostisiin luokkiin:

• Mielialahäiriöt kuten masennus
• Ahdistuneisuushäiriöt kuten sosiaalisten tilanteiden pelko
• Persoonallisuushäiriöt kuten narsistinen persoonallisuus
• Psykoottiset häiriöt kuten skitsofrenia

 

Psyykkisten sairauksien syntymisessä ja hoidossa sosiaalis-kognitiiviset näkemykset, kuten behaviorismi ja kognitiivinen teoria, korostavat ympäristön ja sisäisten mallien vaikutusta. Tämän pohjalta voidaan mielenterveyden ongelmia hoitaa kognitiivisella psykoterapialla, jossa rakennetaan uusia sisäisiä malleja entisten vääristyneiden tilalle, kuten muutetaan vääristyneitä käsityksiä ja uskomuksia itsestä, ja opetellaan tunnistamaan omia tunteita. Psykodynaamisen näkemyksen mukaan taas varhaislapsuuden kokemukset ja niiden aiheuttamat tiedostamattomat ristiriidat ja torjunnat ovat suurimmassa roolissa. Psykodynaamisessa psykoterapiassa yritetään tuoda tietoisuuteen näitä tiedostamattomaan torjuttuja asioita esimerkiksi vapaan assosiaation avulla. Humanistinen näkökulma pitää mielenterveyden ongelmia todellisuutta väärentävien defenssien eli minän puolustuskeinojen ja vääristyneen minäkäsityksen syynä ja painottaa terapioissaan näiden vääristymien korjausta.

 

Sekä perimä, että ulkoiset tekijät vaikuttavat mielenterveyden häiriöiden syntyyn. Tietyt geenit saattavat altistaa esimerkiksi skitsofrenialle, joten mielenterveyden häiröt voivat olla jopa perinnöllisiä. Perintötekijöistä huolimatta sairaudet ja häiriöt eivät välttämättä puhkea tai esiinny yhtä voimakkaina ellei ympäristö vaikuta niihin vahvistavasti. Epäsuotuisa ympäristö ja kokemukset, kuten sota ja levottomuudet tai perheväkivalta, voivat helposti laukaista psyykkisiä ongelmia.

 

Elämänhallinta

 

Psyykkiseen terveyteen liittyy vahvasti myös tunne siitä, että hallitsee omaa elämäänsä. Hyvään elämänhallintaan kuuluu tunne siitä, että voi vaikuttaa omaan ympäristöönsä, toimintaansa ja itseään koskeviin ratkaisuihin. Siihen sisältyy:

• Mielenhallinta: kyky hallita omia ajatuksiaan ja tunteitaan sekä pelkojaan. Esim. jonkin asian järjettömästä pelosta eli fobiasta kärsivä hallitsee pelkoaan huonosti tai ei ollenkaan.
• Kehon hallinta: syömisen, päihteiden käytön, seksuaalisuuden ja liikkumisen hallinta. Esim. ahmimishäiriöstä kärsivä ei kykene hallitsemaan syömistään kunnolla.
• Sosiaaliset tilanteet: kyky hallita sosiaalisia suhteitaan.
• Ulkoiset olot: opiskelun, työn, asumisen ja muiden elämän osa-alueiden hallintaa. Psyykkisistä ongelmista esim. masennus voi vaikuttaa negatiivisesti työntekoon tai opiskeluun. Toisaalta myös köyhyys ja asunnottomuus voi laukaista psyykkisiä ongelmia.

 

Elämänhallinnassa tärkeä apuvälinen on psyykkinen itsesäätely. Siihen voidaan sisällyttää sekä defenssimekanismit, että hallinta- eli copingkeinot.

• Defenssimekanismit: Tiedostamattomia puolustuskeinoja, kuten torjunta, kieltäminen tai projektio, joilla ihminen muuttaa tai vääristää kokemaansa todellisuutta. Kun jokin uhkaa sisäistä tasapainoa, käyttää ihminen defenssejä suojatakseen minäänsä.

 

• Hallintakeinot: Tietoisia hallintakeinoja, kuten tunteiden säätely, liikunta, itsekseen pohtiminen, keskustelu ja muu tietoinen käytöksen tai ajatusten säätely. Ihmisellä on mahdollisuus vaikuttaa mielensä tasapainoon työstämällä ongelmiaan ja kokemuksiaan tietoisesti.

Lähteet:

Jyrki Rossi: PS5 Persoonallisuus ja mielenterveys.

http://personal.inet.fi/koti/rossi/ps5m.html

 

Karrasch, Lindblom-Ylänne, Niemelä, Päivänsalo ja Tynjälä: PS : Lukion psykologia 5. 2007. Otava.

 

Vilkko-Riihelä, Anneli: Psykologia: lukion kertauskirja. 2008. WSOY.