Pillerit pääsivät valtaan – eläkeiän nosto edessä?

Forssan Lehti, nro. 44, 16.2.2012

Muuttunut väestökehitys on tehnyt tehtävänsä: suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle, ja nyt työntekijöitä (lue: maksajia) ei kuulemma tahdo löytyä. (Mitä sitten ovat tuhannet ja taas tuhannet armaan maamme työttömät?) STTK (Toimihenkilökeskusjärjestö) ei ole kiinnostunut nostamaan eläkeikää, vaan parantamaan ikääntyvien työntekijöiden hyvinvointia, jotta nämä eivät heti ensimmäisen tilaisuuden tullen jäisi eläkkeelle. ”Järjestön mukaan työuria pidennetään parhaiten - - esimerkiksi parantamalla työterveyshuoltoa ja iäkkäiden työntekijöiden mahdollisuuksia joustaviin työaikoihin.” STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää korostaa sitä, että ”eläkejärjestelmän kestävyys ja valtiontalouden alijäämä ovat kaksi eri asiaa.” Hän itse ehdottaa otettavaksi seuraavanlaisia askeleita (tässä järjestyksessä):

  1. yli 60-vuotiaiden työllisyysaste ylös
  2. eläkeiästä keskusteleminen

Siis häh? Ensin ollaan puhumatta siitä, että yli 60-vuotiaat täytyy saada töihin, ja kun ne sitten on saatu töihin, saa siitä puhua.

E-pillerit, kierukat, kondomit ja kirurgit ovat tehneet tehtävänsä. Nyt väestönkehitys (Onko se kehitystä?) näyttää todelliset kasvonsa. 60- ja 70-luvulila alettiin nauttia vapaudesta, siis lapsettomuudesta. Yhden naisen pilleriannoksella olisi saanut sekaisin elefantinkin hormonit. Virtsatessaan yksikään pillereitä popsiva nainen ei voinut välttyä tuhoamasta ympäristöään. Nyt nuo vapaat naiset ovat eläkeiässä, mutta ketään ei löydy täyttämään heidän paikkaansa. Miten käy, kun vapaat naiset ovat vielä yhdeksänkymppisinäkin vapaita (lue: lapsettomia?). Heidät tungetaan laitoksiin saamaan makuuhaavoja ja polttamaan peppunsa vaipoissa, jotka vaihdetaan kerran päivässä.

Väestökehitys kuoli pillereiden välittämään hormonipommiin ja mahalasku alkoi.

Katselukerrat: 86

Kommentti

Sinun tulee olla Ilmiöpohjainen oppiminen ja opetus:n jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Ilmiöpohjainen oppiminen ja opetus

Kommentoinut Susku 21. helmikuu 2012 11:36

Leipä ei ole leveä, mutta sitä kuitenkin on. :)

Kirjoitit tuossa aiemmin, että ihminen voisi sinnitellä töissä 65-vuotiaaksi saakka. Se olisikin ihan hyvä lähtöperiaate meille jokaiselle. Toisalta totta on myös se, kuten kirjoitit, että jokaisen eläkepäätöksen pitäisi olla erillinen. Ihmistä ei pitäisi niputtaa mihinkään iän tms. perusteella, meitä on niin moneen junaan ja osa jää vielä asemallekin. (Eräs tuttavani kuulemma tulee resinalla perässä. :))

Onneksi meillä Suomessa on monenlaisia eläkkeitä (työkyvyttömyys-, sairaus-, työttömyys-, vanhuus-, osa-aika-...). Se tekee eläkepäätöksistä enemmän persoonallisia kuin jos olisi vain joku tietty eläke (vaikkapa vain vanhuuseläke).

Kommentoinut SePeli 20. helmikuu 2012 23:50

Olet vallan oikeassa, jokainen eläkepäätös pitäisi olla erillinen, oma henkilökohtainen täysin riippumaton ikävuosista. Mikäli terveys pettää niin voi jäädä/päästä eläkkeelle esim. kuten itse jouduin

jäämään 30 vuotiaana. Mieli ei varsinaisesti "mettä keittänyt", melko usein kävin lääkäriltä ruikuttamassa työlupaa, työnantaja olis ottanut takaisin vanhana työntekijänä. Onneksi lääkäri oli sen verran tiukkatahtoinen, että piti minulle tunnin puhuttelun saarnaten koko ajan kuntoutuksen tärkeydestä juuri vammautumiseni alkuvuosina.Työhönpaluuni olis hidastanut sitä huomattavasti. Ilman tuon lääkärin härkäpäisyyttä olisin todennäköisesti palannut entiseen työhöni, jota ei sitten kauan olis ollutkaan kun osasto lakkautettiin ja palvelut ulkoistettiin, Nyt viimeisen viiden vuoden aikana olen tehnyt satunnaisesti konsultointia atk-palvelun muodossa tuolle ulkoiset työt tekevälle firmalle. Sielläkin alkaa nyt jo YT-neuvottelut kesällä. Voi olla, että joudun taas eläkkeelle. Työnantajapuolihan on jo kauan vaatinut työntekijöiltä joustavuutta palkkaneuvotteluissa, noudattaisivat sitä ensin eläkepuolella. Tämähän onkin juuri eläkkeellä olon hyvä puoli, että ei tarvi stressata itseensä turhilla pitkillä tuponeuvotteluilla, jos tosin ei se leipä nyt kovin leveä ole. Joustavuus ja sovittelu ovat päivän sanoja. 

Kommentoinut Susku 20. helmikuu 2012 17:18

Hmm... Miksi puhutaan eläkeiän nostamisesta, kun samaan aikaan toiset jäävät työttömyyseläkkeelle? Myös omassa tuttavapiirissäni on niitä, joille töitä ei yksinkertaisesti ole (jos ei halua tehdä pätkätöiä 2kk vuodessa), joten on parempi jäädä työttömyyseläkkeelle kuin ravata työkkärin luukulla kuulemassa ei-oota. Kuusikymppinen on useimmiten liian vanha löytääkseen töitä työkkärin kautta. Toisaalta tuttavapiiriini kuuluu myös henkilöitä, jotka ovat jääneet eläkkeelle vasta 65-67-vuotiaina. Mielestäni tässä asiassa pitäisi olla joustavuutta, ja jos on jotain sairauksia ym. ne otettaisiin huomioon niin, että voisi olla vaikkapa osa-aikaisesti töissä.

Kommentoinut SePeli 20. helmikuu 2012 12:31

Tuosta eläkeiän noston ainaisesta marmattamisesta olemme tuttavieni kanssa keskustellessa tulleet

sellaiseen ratkaisuun, että eläkeikä on 65 vuotta, ellei terveydelliset seikat edellytä aikaisempaa eläköitymistä. Ts. jos ihminen on ns perusterve vielä 58-63v, niin ei puhettakaan mistään varhaiseläkkeestä, vaan työssä sitten, mikäli sitä on sinnitellään sinne 65 vuoteen asti. Tunnen monta varhaiseläkkeelle jäänyttä perustervettä 58v ihmistä. Useimmat ovat myöntäneet jääneensä eläkkeelle pelkästään mukavuussyistä, onpa melkö moni aloittanut pyörittämään omaa yritystäkin, nyt kun on aikaa ja saa olla oma pomonsa. Lienee sanomattakin selvää, että me kaikki keskustelijat niin minä kuin myös nämä tuttavani olemme työkyvyttömyyseläkkeellä jo pidemmän aikaa. Itsellä tuli 30 vuotta täyteen viime lokakuussa. Onhan se hieman surkuhupaisaa kun ikääkin on vasta 60 vuotta, vaikkei sitä Nettilukion opettajat ole uskoneet. 

TULEVIA TAPAHTUMIA

AJANKOHTAISTA SISÄLTÖÄ

Uusimmat tapahtumat

Paula Ruuttunen on nyt jäsen: Ilmiöpohjainen oppiminen ja opetus
eilen
Profiilin kuvakeJediah Krajcik ja Anne Honkala liittyivät ryhmään Ilmiöpohjainen oppiminen ja opetus
Elo 7
HLK on nyt jäsen: Ilmiöpohjainen oppiminen ja opetus
Heinä 30
Vivian Rivera on nyt jäsen: Ilmiöpohjainen oppiminen ja opetus
Heinä 4
MArika IDman on nyt jäsen: Ilmiöpohjainen oppiminen ja opetus
Kesä 30
Heli Söderqvist on nyt jäsen: Ilmiöpohjainen oppiminen ja opetus
Kesä 27
Jäsenen Minä tutkijana, minä keksijänä blogikirjoitus

Tarvikkeita ja välineitä

Hankkeen tarvike- ja välinetilauksista suuri osa saapui kasvatus- ja opetustoimeen kesäkuussa, jolloin hankekoordinaattori tarkisti kuormat ja jakoi tarvikkeet kouluittain ja esiopetukseen. Tarvikkeet saatiin myös kuljetettua kouluille ennen rehtoreiden kesälomia.…Näytä lisää
Kesä 27
Sarita Kivikko on nyt jäsen: Ilmiöpohjainen oppiminen ja opetus
Kesä 22

© 2018   Created by Taru Kekkonen.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot