Valta-ilmiön aikataulutettu osuus alkaa lähestyä loppuaan. Vielä on hyvin aikaa työstää omaa tuotostaan ja osallistua keskusteluun. Keskustelut ja aiheen pohtiminen saavat myös vapaasti jatkua 22.2. jälkeenkin. Ning-ryhmä pysyy auki ja tänne saa palata aina, kun siltä tuntuu.

Tähän ketjuun voit tuoda oman ilmiötuotoksesi ja kertoa hieman sen taustoista. Olette tehneet erimuotoisia tuotoksia. Linkitä tuotoksesi tähän suoraan tai lataa se tiedostona keskustelun jatkoksi. Kerro myös vähän taustoja työllesi: mistä innostus aiheeseen ja miten prosessi eteni. Tuotoksia esitellään ja niistä pääsee antamaan palautetta myös suullisesti ke 15.2. ja ti 21.2.

Muiden töihin tutustuminen ja palautteen antaminen ja saaminen ovat myös tärkeä osa ilmiötyöskentelyä. Tutustuthan siis muiden töihin ja työskentelyprosessiin ja annat palautetta heidän tekemästään tuotoksesta. Tuotoksista pääset keskustelemaan lisää tekijöiden kanssa esityksissä.

Ilmiön palautekeskustelu pidetään 22.2. Voit käydä valitsemassa sinulle parhaiten sopivan tapaamisajan täällä. Voit täyttää ilmiöiden palautelomakkeen jo ennen keskustelua tai sen jälkeen.

Katselukerrat: 398

Vastaukset tähän keskusteluun

YH1 kurssin lopputyö opettaja Niemen suosituksesta tähän liitettynä

http://www.slideshare.net/hilkkap/yh-1-lopputy-11545293

YH1 ja GE3 kursseilla ilmeneviä käsitepareja, kukin voi halutessaan testata tietojaan.

http://www.slideshare.net/hilkkap/yh-1-ja-ge-3-ksiteparit

Tässä kurssin YH1 lopputyö.

Lopputyö YH1                                                          EU:n TALOUSKRIISI, MITEN SEVIÄMME?

Kreikka-laiva makaa karilla. Onko laivassa kapteeneja liikaa?

Vuonna 2008 alkanut talouden hidastuminen paheni talouskriisiksi, joka on maailmantalouden isoa murrosta - vastaavanlainen oli 200 vuoden aikana tapahtunut lännen teollistuminen.

Kreikan kriisi käänsi vuonna 2009 alkaneen talouden elpymisen laskuun. Nyt Euroopan taantuman pelätään syvenevän lamaksi. Talouden epävarmuus näkyy sijoittajien levottomuutena ja kuluttajien luottamuksen heikkenemisenä. Euroopan komission julistama bruttokansantuotteen ennuste on synkkä. Nykyisessä taloustilanteessa vuotta pidempien ennusteiden tekeminen on vaikeaa.

Emun valuvika korjattava. Euroopan päättäjien tulisi terävöittää talouspolitiikan päätöksentekoa. Ensimmäisenä olisi korjattava talous ja rahaliitto. Mikä olisi valtiollisen maksukyvyttömyyden riski ja mitä tehdään, jos joku maa siihen joutuu. Mikä maa voi joutua markkinoilla tapahtuvan keinottelun kohteeksi: korot nousevat pilviin, kun valtion uskotaan joutuvan maksukyvyttömäksi, vaikka sen talous olisi kunnossa. Jos taas kaikki luottavat maahan, korot pysyvät matalina ja kaikki menee hyvin.

Euroopan tulevaisuuden kannalta on tärkeää, nykyisten kriisimaiden Kreikan, Portugaliaan ja Italian julkisen talouden rahoitus saadaan kestävälle pohjalle ja julkinen velka suhteessa brt:een alenemaan. Jos tämä onnistuu tämä vuonna, jo vuonna 2013 on mahdollista päästä normaalitilaan.

                       

 

 

 

Lähteet: Eurooppatiedotus, ulkoministeriö.

Lopputyö kuvaa ja diaesitystä vaille valmiina löytyy täältä. Tuotoksestani löytyy sekä historiaa, filosofiaa että yhteiskuntatietoa. Tuotoksen pääidea on aatteet sekä niiden valta, ja aihetta lähestytään monista eri näkökulmista. Välillä on katsauksia historiaan, välillä filosofisempaa näkökulmaa. Joukossa on myös kaksi elokuva-analyysia, joista toisessa käsitellään homojen oikeuksia Yhdysvalloissa 1970-80 luvulla ja toisessa enemmän mielen valtaa. Tosiaan, viimeisessä elokuva-analyysissa tuotokseen tulee mukaan myös psykologiaa.

Ajatus, aatteet ja ideologiat ovat havaintojeni mukaan vallan käytön takana. Kaikki lähtee liikkeelle ajatuksesta mutta myös päättyy ajatukseen. Ajatuksien eräänlaisia ilmentymiä ovat aatteet ja niiden mukaan toimiminen eli myös vallan käyttö. Valtaa käytetään nimenomaan omien aatteiden eteenpäin viemiseen, joten aatteilla on valtaa, koska ne mm. pistävät ihmisen toimimaan.

Tuotostani lähdin kasaamaan pala  ja tehtävä kerrallaan ja lopulta kaikki kulminoituivat ajatukseen, joten tuotoksen nimeksi tuli lopulta Ajatus on kaiken a ja o.

Ps. Mahdollinen diaesitys tulee myöhemmin.

Ps4 parityö:

 https://docs.google.com/presentation/d/1djtpFTWyJFfyuhEYEPQOAq37_4G...

Parityöskentely tässä muodossa oli uusi kokemus. joten tässä voidaan sanoa että aika paljon on samoja aisioita tullut kirjoitettua kuin ella-maria. Mutta hyvin tämä klaarattiin ainakin omasta mielestäni.

Mä olen lisännyt tuonne nuo sinisellä olevat tekstit. Mutta mun materiaalikeräyksestä löytyy myös noita mitä on kirjoitettu mustalla.

 

Tässä Tuotokseni Pdf-muodossa.

Aluksi piti filosofisoida valtaa mutta sehän osoittautui haasteelliseksi ja koska filosofiahan perustuu

faktoihinkin ja tästä seuraten tuotokseeni tulikin lyhyt leikkaus Suomen historiasta ja siitä miten eri vallan pitäjät ovat täällä valtaa pitäneet.

Vallan aluerajauksena oli Suomi mutta Suomen kuuluessa Euroopan unioniin piti Eutakin sivuta.

Hienoa oli huomata kuinka hienoja linkkejä netistä löytyi poliittisistä päätöksenteko koneistoista, kuten eduskunnasta, Eun parlamentista ja jopa kansalaisaktiivisuuttakin pääsee näyttämään ota kantaa nettilinkin kautta.

 

Liitteet:

Olen tehnyt tuotoksena YH1-kurssin mediaseurantaa. Olen seurannut kahta mediaa: Yle Radio Suomea ja Forssan Lehteä. Alla kirjoitukseni linkkeineen.

1. Valta politiikassa ja politiikan valta - Alkusanat (tuotokseni esittely)

2. Pelastakaa maailma ja pystyttäkää palomuuri! (Euroopan kriisirahastosta)

3. 330:sta 70:een (kuntauudistuksesta 1)

4. Seksuaalinen presidentti (sis. Forssan Lehden tekstiviestipalstan viestejä)

5. Kyllä-puolueen uutisia (Mikael Jungerin erosta)

6. Kansalaiset vallankahvassa (äänioikeudesta ja äänestämisestä)

7. Elämä kallis, kuntaliitos halpa (kuntauudistuksesta 2)

8. Hormonipommi! (eläkeiän nostosta ja väestökehityksestä)

9. Maa - Meri - Taivas (Suomen turvallisuuspolitiikasta)

10. Leppoisaa rahojen kylvämistä (Suomen Kreikka-vakuuksista)

 

PS. Tuotokseeni on vielä tulossa loppuyhteenveto, mutta teen sen vasta loppuviikosta.

Tuotos Valta-ilmiöön. Elokuvakerronta kiehtoo minua. Valitsin juuri tämän filmin sen tarinan selkeyden ja siinä esitettävän vallankäytön eri muotojen vuoksi. Elokuvan välittämät yhteiskunnalliset ristiriitaisuudet eivät rajoitu kuvattuun aikakauteen eivätkä Ugandaan. Väkivaltaisuudet jatkuvat edelleen mm. Kongon Demokraattisen Tasavallan itäosissa. Elokuvat Ruandan Hotelli ja Darfur kuvaavat osaltaan yhteiskunnallista ja poliittista liikehdintää Afrikan keski-itäosassa. 13-vuotiaana aikeeni oli toimia lähetystyöntekijä-lääkärinä Afrikassa. Tämä aie ei ole toteutunut, vaan Afrikka elää sydämessäni.

Liitteet:

Tuosta Lean miötuotoksesta tuli mieleen pari lasten vallankäyttöön liittyvää esimerkkiä:

  1. Töissä esikoulussa joutui usein hankaluuksiin erään lapsen kanssa, joka oli sisarussarjansa nuorin. Asemaansa hyväksikäyttäen hän oli oppinut saamaan tahtonsa läpi. Tietysti perheen "vauva" sai istua autossa etupenkillä, olla jonon ensimmäinen jne. Kun tämä ei onnistunutkaan esikoulussa, oli aina itku herkässä. Myös itku ilmeisesti oli keino yrittää saada tahtonsa läpi. Esikouluvuotensa aikana lapsi pikku hiljaa oppi, ettei hän voi aina saada tahtoaan läpi eikä hän ole ryhmän korkein auktoriteetti, vaan myös toiset lapset tulee ottaa huomioon.
  2. Millä tavalla vanhempien pitäisi käyttää valtaa tilanteessa, jossa peruskouluikäinen lapsi on ns. tietokoneen orja. Poika aloittaa pelaamisen koulusta tultuaan ja lopettaa vuorokauden vaihduttua. Viikonloppuna nukkumaan menon ennätys taitaa olla kuuden aikaan aamulla, kouluiltoinakin koneen valot välkkyvät usein vielä kahden aikaan yöllä. Mielestäni vanhempien pitäisi nousta tässä asiassa tietokonetta vastaa ja korottaa valtansa tietokoneen valtaa korkeammalle.

Mitä tulee valta-aseman muuttumiseen perheessä, pitää lasten kunnioittaa myös isä-/äitipuoltaan. Vanhempien (olivatpa biologisia tai eivät) tulee yhdessä sopia pelisäännöistä ja pitää niistä yhdessä kiinni. Ne ovat koko perheen yhteistä hyvää varten.

Voitte edelleen linkittää ja liittää valmistuvia tuotoksianne tähän ketjuun. Muistattehan myös antaa toisillenne palautetta ja tuoda keskusteluun tuotosten herättämiä ajatuksia ja kysymyksiä.

Osa opiskelijoista piti myös suullisen esityksen. Tässä linkit tuotosesityksiin:

Lea: Mielenkiintonen tuotos. Joskus on varmasti aiheellistakin pohtia, kuka perheessä hallitsee ja miten. Taaperollakin tosiaan voi olla aika paljon valtaa muihin perheenjäseniin. :)

Susku: Hyvä idea tehdä mediaseuranta ilmiöön. Erityisesti kirjoitus "Hormonipommi!" herätti ajatuksia. Pohdin sitä, että kun joku jää lapsettomaksi (vapaasta tahdosta tai tahtomattaan) onko se yhteiskunnallisesti lopulta hyvä vai huono päätös? Toisaalta meitä on liikaa, toisaalta liian vähän... Ja tässä tulee herkästi pohdittua myös maahanmuuttoa, adoptiota, niiden ihmisten tuomista Suomeen joille se voisi olla hyväksi. Hmmm... herättelevä aihe.

Hilkka: Käsiteparit on kiva ilmiötuotos kun siinä pääsee itse myös osallistumaan. :) Ihan jo oman yleissivistyksen parantamiseksi nuita on kiva käydä läpi.

YH1 kurssin lopputyö oli myös mielenkiintoinen; etenkin se, että Helsingissä oli kaikista suurin äänestysprosentti (kun katsoo vaalipiireittäin). Hylättyjen äänestyslippujen sisältö herätti mielenkiinnon lisäksi myös kummastusta ja sen myötä heräsi yksi kysymys: Tällaisiako me suomalaiset todellakin ollaan? (Ehkä joistakin äänestyslipun töherryksistä voisi tulla myös lievä myötähäpeä, olenhan itsekin suomalainen)

RSS

Uusimmat tapahtumat

Julia Manninen vastasi jäsenen Jukka Tikkanen keskusteluun Protestilaulu ryhmässä Valta 10.1.-22.2.2012
"Paleface - Helsinki-Shangri-La Kappale rinnastaa entisaikojen kapinan nykypäivään. Työväkeä alistetaan yhä ja vihaa lietsotaan kuin vuonna 1918. Sanoituksissa sätitään valvontayhteiskuntaa, mediaa ja…"
4 tuntia sitten
Lasse Rissnen vastasi jäsenen Jukka Tikkanen keskusteluun Protestilaulu ryhmässä Valta 10.1.-22.2.2012
"Stratovariuksen Paradise - kappaleessa protestoidaan sitä, kuinka maailman meno menee huonompaan suuntaan ja kuinka ihmiset ovat menettämässä ´´paratiisiaan´´. Biisissä todetaan esimerkiksi, että…"
9 tuntia sitten
Profiilin kuvakeSamuli Kumpumäki, Henna Kangasniemi, Hannu Linturi ja 2 muuta jäsentä osallistuvat jäsenen Heikki Koponen tapahtumaan
Pikkukuva

Asiantuntijaluento: Luontovalokuvaus / AC

24. toukokuu 2012 kohdasta 18 kohtaan 19
Miten otetaan hyvä luontokuva? Mitä elementtejä pitää ottaa huomioon? Miten olosuhteet vaikuttavat? Entä välineistö?Ilpo Aalto tulee esittelemään valokuviaan ja samalla kertomaan niiden taustoista. Hänellä on pitkä tausta luontovalokuvauksen saralta ja voittanut 2004 Vuoden luontokuvaus- kilpailun.Tule kuuntelemaan hänen näkökulmiaan aiheeseen.Näytä lisää
10 tuntia sitten
Profiilin kuvakeSamuli Kumpumäki ja Hannu Linturi saattavat osallistua jäsenen Heikki Koponen tapahtumaan
Pikkukuva

Asiantuntijaluento Madagaskarin luonnonsuojelusta ja kehitysyhteistyöhankkeesta / AC

24. toukokuu 2012 kohdasta 17 kohtaan 18
Kiinnostaako ottaa selvää, miten järjestötoiminta tapahtuu luonnosuojelu- ja kehitysyhteistyösektorilla?Kulttuurintutkija Anna-Leena Myllylä tulee kertomaan Dodo ry:n Madagaskarilla toteutettavaan kehitystyhteistyöhankkeesta.Lisää tietoa sivuilla: http://dodo.org/ryhmat/tany-maitsoTapahtuma on 24.5. klo 16.00-17.00 ja voit osallistua siihen osoitteessa:…Näytä lisää
10 tuntia sitten
Profiilin kuvakeHenna Kangasniemi, Lea Salminen ja Aki Luostarinen osallistuvat jäsenen Heikki Koponen tapahtumaan
Pikkukuva

Asiantuntijaluento Madagaskarin luonnonsuojelusta ja kehitysyhteistyöhankkeesta / AC

24. toukokuu 2012 kohdasta 17 kohtaan 18
Kiinnostaako ottaa selvää, miten järjestötoiminta tapahtuu luonnosuojelu- ja kehitysyhteistyösektorilla?Kulttuurintutkija Anna-Leena Myllylä tulee kertomaan Dodo ry:n Madagaskarilla toteutettavaan kehitystyhteistyöhankkeesta.Lisää tietoa sivuilla: http://dodo.org/ryhmat/tany-maitsoTapahtuma on 24.5. klo 16.00-17.00 ja voit osallistua siihen osoitteessa:…Näytä lisää
12 tuntia sitten
Samuli Kumpumäki vastasi jäsenen Samuli Kumpumäki keskusteluun sampan ilmiötuotos - suunnittelu ryhmässä Norppa (16.4.-31.5.2012)
"meikän osalta kävi niin että en teekkää vielä tässä ilmiössä tuotosta, jätän asian hautumaan ja palaan luultavasti jossain toisessa ilmiössä asiaan. rakennusmiehellä puskee…"
12 tuntia sitten
Jaana jakoi profiilin Facebookissa
13 tuntia sitten
Aki Luostarinen lisäsi 2 keskustelua ryhmään Norppa (16.4.-31.5.2012)
13 tuntia sitten

© 2012   Created by Taru Kekkonen.   Toiminnon tarjoaa .

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot