Eilen Otavan Opiston opiskelijat ja työntekijät valitsivat Suomeen presidentin. Vaalin järjestivät monikulttuurisen linjan opiskelijat. Vaalien järjestäminen oli osa heidän yhteiskuntaopin ja suomenkielen opintoja. Äänioikeutettuja vaaleissa olivat kaikki Otavan Opiston opiskelijat ja työntekijät. Koska vaaleissa ei ollut tällä kertaa nettiäänestystä, niin äänestämässä ei käynyt etänä työskenteleviä eikä nettiopiskelijoita.

Tässä vaalin tulokset:

1. Sauli Niinistö, 41% äänistä

2. Pekka Haavisto, 30% äänistä

3. Paavo Arhinmäki, 14% äänistä

4. Paavo Väyrynen, 5% äänistä

5. Eva Biaudet, 4% äänistä

   Paavo Lipponen, 4% äänistä

7. Sari Essayah, 2% äänistä

8. Timo Soini, 0% äänistä

Äänestämässä kävi kaikkiaan 67 äänioikeutettua. Äänestysprosentin laskeminen on hieman haastavaa. Jos lasketaan äänioikeutetuiksi vain paikanpäällä Otavassa opiskelevat ja työskentelevät, niin äänestysprosentti oli reilut 50%.

Mitä ajatuksia tulokset herättävät? Onko tulos samankaltainen valtakunnan vaaleissa sunnuntaina? Miksi? Oletteko kuulleet muiden oppilaitosten omien vaalien tuloksia?

Katselukerrat: 424

Vastaukset tähän keskusteluun

Tässä vertailun vuoksi Allianssin järjestämän valtakunnallisen nuorisovaalin tulokset.

Nuorisovaalien ensimmäisen kierroksen äänet jakautuivat ehdokkaiden kesken seuraavasti (pyöristetty ensimmäiseen desimaaliin):
 
Sauli Niinistö 36,1 %
Timo Soini 20,3 %
Pekka Haavisto 16,2 %                                             
Paavo Arhinmäki 7,9 %                                                
Paavo Väyrynen 7,4 %                                               
Paavo Lipponen 5,3 %                                               
Eva Biaudet 4,5 %
Sari Essayah 2,4 %

http://www.valtikka.fi/nuorisovaalit/nuorisovaalit-2011

Hmm... Jos oma suosikkiehdokas on vasta rivin loppupäässä, voi olla parempi äänestää toista suosikkiaan, jos se on rivin alkupäässä. Tällä tavalla voi ehkä paremmin varmistaa, että edes jompi kumpi omista ehdokasvaihtoehdoista pääsisi jatkoon.

Näitä tuloksia kun vertaa tuohon vaalitulokseen huomaa heti sen että Arhimäki on näissä saanut enemmän ääniä kuin lopullissa vaaleissa. Mahtaakohan johtua siitä että näissä on äänestäjinä pääasiassa nuoria.

Vaalipuhe

On vain kaksimadollisuutta. Oikeistolainen, nato myönteinen,  kovanmarkkinatalouden kannattaja. Talouspoliitikko joka on koko poliittisenhistorian ajan ollut työväestön mutterin kiristäjä. Niinistöllä on nyt vastassaan luova uudenajan poliitikko, joka kantaa harteillaan suvaitsevaisuutta, on myös äärettömän rohkea kansainvälinen polittiko. Tuntee kansainväliset ongelmat ja on pystynyt selvittämään niitä, omalla toiminnalla, joista moni on kieltäytynyt.

Suomi tarvitsee kansainvälistä politiikkaa parhaiten tuntevan presidentin, joka on myös kokokansan presidentti. Ei niin kovaa natomyönteistä, niin tiiviistä elinkeinon elämän pää-äänenkanittajaa, että on jättänyt varjoon työn raskaan raatajat. Haavistolla ei tosin ole niin vankkaa kokemusta elinkeinoelämästä kuin Niinistöllä. Uskon kuitenkin että elinkeinon etujärjestöt pystyvät hoitamaan omat etunsa, ilman Niinistöä. Presidentin päätehtävä on hoitaa ulkomaan politiikkaa yhdessä valtioneuvoston kanssa, Haavisto on siinnä tehtävässä oikea mies.

Hmm... Minulla oli kaksi suosikkiehdokasta. Ajattelin äänestää ensimmäistä ensimmäisellä kierroksella ja toista toisella kierroksella. Mönkään meni.

Nämä vaalit vaikuttavat taas hyökyaallon kaltaiselta, meidän on pakko, ihan pakko saada jotain ensimmäisenä maailmassa? Mitähän tämä aallon harjalla ratsastaja tietää Suomen asioista? Hän on näitä matkailijoita joka on ollut tarkkailemassa milloin mitäkin ympäri maailmaa ja nyt häntä ajetaan Mäntyniemeen kuin sitä kuuluisaa käärmettä pyssyyn, huh-huh...

Toivottavasti Niinisto saa noista kahdesta reilusti yli 50% kannatuksen.  Minun mielestani ei Suomen tarvisisi todellakaan saada ensimmaisena maailmassa 'erilaista' presidenttia.  

Nyt tosiaan on tullut paljon esiin tuo homous, ja ennakkoluulot mahdollista homo presidenttiä kohtaan.Itse äänestän aina ehdokasta kumminkin pätevyyden ja mielipiteiden mukaan, en puolison mukaan! Oma ehdokkaani ei päässyt lopputaistoon, eli äänestys loppui osaltani tähän.

Jännityksellä odotan mitä kansa päätää, paras mies voittakoon!

Jännityksellä odotellaan täälläkin lopputulosta :)

Kyllä Haavistolla on ansioita ja tavoitteita, joita presidentillä kuuluukin olla. Homoudesta puhuminen ja esiinnostaminen kertoo mielestäni enemmän ihmisestä itsestään kuin ehdokkaasta.

Presidentti pitäisi valita poliittisen pätevyyden, ei sukupuolisen suuntautumisen, perusteella. Lehtien palstat täyttyvät tekstiviesteistä, ja jokainen kirjoittanuthan on tietysti oikeassa, kuinkas muuten. Hoh, hoi! Toivottavasti tämän setvimisessä ei mene niin kauan kuin hallituksen muodostamisessa viime vuonna (= voittaja selvillä, pallo hukassa).

Hupaisaa on ollut seurata keskustelua ensimmäisen äänestys kerran jälkeen. Homous on noussut pääasiaksi, niin ja tuo Antonio. Omalta osaltani sanon, että minua syljettää laskelmoitu liitto Niinistön ja Haukion välillä. 28 vuottako sitä ikäeroa oli, "rakkaus" parin välillä on pois suljettu vaihtoehto. Niin tunteella Haukio taputti Niinistöä, kuin minä vierasta koiraa.

Kovasti on ollut asiantuntijaa antamassa lausuntoa vaalien ensimmäisen kierroksen tuloksista. Perussuomalaisten eli Soinin huono äänisaalis kertoo "aatteen" ajautumisesta tiensä loppuun (kuulemma). Suvaitsevaisuus tai markkinatalous olisivat nyt kansan arvomaailmaa, mitenkähän tuo sitten oikeasti on?

Yle uutisoi Jenni Vartiaisenkin keskeyttävän keikkataukonsa Pekka haaviston KOKOAAN SUUREMPI nimisen tukikonsertin vuoksi. Tsekkasin huvikseni esiintyjälistan ja kyllä on nimekästä joukkoa esiintymässä. Ihan mukavan mausteen tuo tällainen kulttuuriväen aktivoituminen tässä vaiheessa vaalia. Googletin myös Sauli Niinistön tukiasioita ja löysin Saulia tukevat yhtä nimekkäät urheilujoukot. 

RSS

Uusimmat tapahtumat

Julia Manninen vastasi jäsenen Jukka Tikkanen keskusteluun Protestilaulu ryhmässä Valta 10.1.-22.2.2012
"Paleface - Helsinki-Shangri-La Kappale rinnastaa entisaikojen kapinan nykypäivään. Työväkeä alistetaan yhä ja vihaa lietsotaan kuin vuonna 1918. Sanoituksissa sätitään valvontayhteiskuntaa, mediaa ja…"
4 tuntia sitten
Lasse Rissnen vastasi jäsenen Jukka Tikkanen keskusteluun Protestilaulu ryhmässä Valta 10.1.-22.2.2012
"Stratovariuksen Paradise - kappaleessa protestoidaan sitä, kuinka maailman meno menee huonompaan suuntaan ja kuinka ihmiset ovat menettämässä ´´paratiisiaan´´. Biisissä todetaan esimerkiksi, että…"
9 tuntia sitten
Profiilin kuvakeSamuli Kumpumäki, Henna Kangasniemi, Hannu Linturi ja 2 muuta jäsentä osallistuvat jäsenen Heikki Koponen tapahtumaan
Pikkukuva

Asiantuntijaluento: Luontovalokuvaus / AC

24. toukokuu 2012 kohdasta 18 kohtaan 19
Miten otetaan hyvä luontokuva? Mitä elementtejä pitää ottaa huomioon? Miten olosuhteet vaikuttavat? Entä välineistö?Ilpo Aalto tulee esittelemään valokuviaan ja samalla kertomaan niiden taustoista. Hänellä on pitkä tausta luontovalokuvauksen saralta ja voittanut 2004 Vuoden luontokuvaus- kilpailun.Tule kuuntelemaan hänen näkökulmiaan aiheeseen.Näytä lisää
10 tuntia sitten
Profiilin kuvakeSamuli Kumpumäki ja Hannu Linturi saattavat osallistua jäsenen Heikki Koponen tapahtumaan
Pikkukuva

Asiantuntijaluento Madagaskarin luonnonsuojelusta ja kehitysyhteistyöhankkeesta / AC

24. toukokuu 2012 kohdasta 17 kohtaan 18
Kiinnostaako ottaa selvää, miten järjestötoiminta tapahtuu luonnosuojelu- ja kehitysyhteistyösektorilla?Kulttuurintutkija Anna-Leena Myllylä tulee kertomaan Dodo ry:n Madagaskarilla toteutettavaan kehitystyhteistyöhankkeesta.Lisää tietoa sivuilla: http://dodo.org/ryhmat/tany-maitsoTapahtuma on 24.5. klo 16.00-17.00 ja voit osallistua siihen osoitteessa:…Näytä lisää
10 tuntia sitten
Profiilin kuvakeHenna Kangasniemi, Lea Salminen ja Aki Luostarinen osallistuvat jäsenen Heikki Koponen tapahtumaan
Pikkukuva

Asiantuntijaluento Madagaskarin luonnonsuojelusta ja kehitysyhteistyöhankkeesta / AC

24. toukokuu 2012 kohdasta 17 kohtaan 18
Kiinnostaako ottaa selvää, miten järjestötoiminta tapahtuu luonnosuojelu- ja kehitysyhteistyösektorilla?Kulttuurintutkija Anna-Leena Myllylä tulee kertomaan Dodo ry:n Madagaskarilla toteutettavaan kehitystyhteistyöhankkeesta.Lisää tietoa sivuilla: http://dodo.org/ryhmat/tany-maitsoTapahtuma on 24.5. klo 16.00-17.00 ja voit osallistua siihen osoitteessa:…Näytä lisää
12 tuntia sitten
Samuli Kumpumäki vastasi jäsenen Samuli Kumpumäki keskusteluun sampan ilmiötuotos - suunnittelu ryhmässä Norppa (16.4.-31.5.2012)
"meikän osalta kävi niin että en teekkää vielä tässä ilmiössä tuotosta, jätän asian hautumaan ja palaan luultavasti jossain toisessa ilmiössä asiaan. rakennusmiehellä puskee…"
12 tuntia sitten
Jaana jakoi profiilin Facebookissa
13 tuntia sitten
Aki Luostarinen lisäsi 2 keskustelua ryhmään Norppa (16.4.-31.5.2012)
13 tuntia sitten

© 2012   Created by Taru Kekkonen.   Toiminnon tarjoaa .

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot