Taide voi olla itse toinen todellisuus tai se voi kuvata toista todellisuutta. Tässä alla Helena Anhavan runo:

Minkä ikäinen on sielusi

             vanhempi vai nuorempi kuin itse olet.

Elääkö se tätä

              vai toista todellisuutta

missä tempossa

                missä sävellajissa

Katselukerrat: 274

Vastaukset tähän keskusteluun

Runo on varsin kiva. Luin jostakin kirjasta, joka oli muistaakseni filosofi Reijo Wileniuksen kirjoittamana vähän vastaavasta, jossa runossakin kerrotaan. Eli minkä ikäinen on sielusi? Tämä filosofi vastasi, että ihminen ei helposti pysty määrittämään sielunsa ikää. Se koetaan jollakin lailla ajattomaksi, toisin kuin oma ruumis. Ehkä tuossa runossakin oli kysymys jostakin ajattomuudesta ja toisesta todellisuudesta.

Lisäpohdinnan aiheeksi ja mausteeksi:

 

"Life imitates Art far more than Art imitates Life."

Oscar Wilde (1854-1900)

 

"Wilde is almost always right."

Jorge Luis Borges (1899-1986)

 

Mikä on taiteen ja elämän suhde: kumpi jäljittelee kumpaa, eli kumpi on ensimmäinen ja kumpi toinen todellisuus? Oliko Wilde oikeassa tällä kertaa? ;-)

(Wilden sitaatti on peräisin eräästä esseestä, mutta se on tullut kirjallisuudessa "lihaksi" Dorian Grayn muotokuvassa (1891). Muistaako joku, kuinka Dorianille kävi?)

 

Ningin piristykseksi Wilde itse:

 

Minna avasi hienon oven taiteen toiseen todellisuuteen! En ollut runoa lukenut aiemmin ja pidin sen tunnelmasta - ja pitäisikö sanoa, senkin temmosta ja sävellajista. :)

 

Ehkäpä meille onkin käynyt niin, kuten Wilde totesi, että olemme kääntyneet tilanteeseen, jossa elämä on taiteen kuva? Vai onko se ollutkin aina näin? Onko taide jotain sisäsyntyistä? Onko evoluution kulussa syntynyt halu luoda ja sitten olemme alkaneet jäljitellä sitä, mitä olemme luoneet? Voisiko taide ja luova toiminta yleensä olla evoluutiota eteenpäin vievä voima tänä päivänä?

 

Toisaalta Wilde myös sanoi: Bad art is a great deal worse than no art at all. Oliko Wilde siis sitä mieltä, että voimme määrittää kauniin ja hyvän kriteerit (itse teoksen pohjalta, unohtaen havaitsijan ja kokijan)? Häviääkö taiteen todellisuuden toiseus, jos teemme näin?

Elämä taiteenkuvana on sikäli ajankohtainen, että nykyään puhutaan siitä, että elämästä tehdään taideteos eli on tärkeää miltä se oma elämä näyttää. Muutama vuosi sitten Pekka Himanen veti Elämä taideteoksena-luentoja. Aikamme pinnallisuus siis läpileikkaa itse elämää, tärkeää on se, miltä näyttää.
All art is quite useless. Wildeltäpä tuokin. ;-) Vai voiko taiteen esteettistä kokemusta pitää ihmisen perustarpeena, "hyödytöntä" taidettahan on tehty ihmisen historian aamuhämäristä asti?

Se, että ihminen pyrkii muovaamaan ulkoisen kuvansa sellaiseksi, millaisena hän haluaa itsensä esittää, saattaa olla individualismia korostavan aikamme piirre. Erityisesti nuorten keskuudessa on tyypillistä pyrkiä erottumaan massasta - ja kuitenkin massasta erottujat ovat omassa viiteryhmässään (esimerkkinä erilaiset nuorisoalakulttuurit) usein varsin samanlaisia.
Itsellä tulee mieleen viime kesän yhdestä seminaarista kuva, jossa tyttö ja poika suutelivat ja samalla tyttö otti tilanteesta kameralla valokuvaa. Ilmeestä näki, että tärkeämpää kuin suudelma oli saada siitä kuva, eli tyttö ei ollut tilanteessa oikein läsnä, vaan esitti. Elämä tuollaisena esittämisenä on jotenkin meidän ajalle tyypillistä.
Totta. Onkohan esimerkiksi muodikas lifestyle-bloggaus useinkaan autenttista raportointia bloggarin elämästä - vai olisiko se sittenkin illuusion luomista?

Hmmm... mielenkiintoista. Ehkäpä kaunis kuva omasta elämästään on joskus muistutus tai jopa lohdutus itselle, että kyllähän minulla(kin) ihan hyvin menee. Tai, kaunis muisto muistuttamassa huonoina päivinä. Tai jotain mikä on puettu nähtäväksi, kuvaksi, jotta itsekin näkisi elämänsä.

Ja ehkä taide voi olla joskus yritys pukea elämänsä ei niin näkyvä sisältö muotoon, jollaisena sen pystyisi hahmottamaan. Tai, tapa jäsennellä ajatuksiaan elämästä. Eli ehkä käännyn sen puoleen, että elämä saattoi olla ennen taidetta... Ehkä taide tuli kuvaamaan sitä puolta elämästä, jota on vaikeampi kuvata kameralla?

Voiko oikeastaan taidetta edes olla ilman elämää? Jos taide kertoo elämästä, elämän on oltava ennen taidetta. Onko taidetta jossa ei olisi elämän kosketusta? Hmm... taiteen on oltava tapa kuvata sielu/sydän/sisin.

Hmm... kun nykyaikana on oltava kaunis ja edustava, voi unohtua yksi pukeutumisen "merkitys". Ajattelen että pukeutuminen ja kaunistautuminen voisi olla myös tapa ilmaista itseään. Mutta jos se menee kuvastojen matkimiseen, voiko sitä laskea enää omaksi taiteeksi? Mitä ihminen pukeutumisella yleensä haluaakaan viestiä... harvempi ehkä tunteitaan? Mutta jos, meikki ja vaatteet olisikin valittu kuvaamaan jotakin, mitä ei ehkä kuitenkaan ole helppo ymmärtää... Mutta kun, valitsen vaatteeni hinnan ja käyttömukavuuden mukaan, en taida olla kovinkaan kummoinen taideteos. Mutta jos ei valitsisikaan niin, tulisiko ihmisestä elävä taideteos?

Entä onko tämä älyllinen spekulaatio myös tapa erottua massasta vai onko se tapa luoda tietty kuva itsestä muille ihmisille? Mistä ja minkä vuoksi me ylipäätään kirjoitamme tänne? Sotkemmeko aiheen ja sisällön keskenään? Viime keväällä matikan kurssilla opettaja totesi, että kommunikaatio epäonnistuu aina. Hän oli varsin oikeassa, koska aina on joku, joka ymmärtää väärin, joko tahallaan tai tahtomattaan. Kirjailija Väinö Kirstinäkin kertoi omaksi motiivikseen kirjoittaa sen ihailun jota tulee saamaan, kun lukijat ymmärtävät hänen viisautensa.

Onko lopulta kaikki siis turhaa, vai tarvitseeko meidän jatkaa tätä elonpolkua kuten se tähänkin asti on mennyt.

Hmmm... Mielenkiintoinen kysymys Marko. Itse koen että tarve kirjoittaa on halua selvittää asioita, saada uusia näkökulmia ja tietää mitä muut aiheesta ajattelevat. Jos huomaisin itsessäni piirteitä siitä, että toimintani muuttuisi ihailun tavoittelemiseksi, en sietäisi itseäni. Mutta, toimimisen motiivit ovat kuitenkin hyvin kiinnostava kysymys.
Väinö Kirstinäkään ei luopunut kirjoittamisesta vaikka ymmärsi motiivinsa kirjoittaa. Hän oli todella hyvä kirjailija ja hän ymmärsi oman motiivinsa varsin inhorealistisesti. Ehkä tuo kuitenkin oli kieli poskessa ajateltu asia kirjailijalta, vaikka sen ymmärtää, että totuuden siemen siinä on mukana. Jos raaputtaa sitä pintaa, niin mitä sieltä löytyykään?

Taiteen luoja tuo esiin itsestään  syvimpiä mielenkerroksia, sellaisia mitä ei voi muuten esille tuoda.

Kuvataide liikkuu todellisuuden ja tiedostamattoman rajamailla. Taidemaalaus kertoo tekijästään paljon, mikäli osaa tulkita sitä oikein. Kuvataidetta käytetään hyväksi taideterapiassa. Luovuus tulee esille ja samalla mielen kerroksista ne piilossa olevat asiat, Kuvataiteessa liikutaan toisessa todellisuudessa, taiteilijan mielenmaailmoissa.

Taiteilijoista sanotaan, että ovat herkkäsieluisia. Se pitää varmasti paikkaansa. He elävät täysillä ja luovuudessa se tulee esille. Kun taidemaalari on uppoutunut työhänsä hän menettää hetkeksi tämän todellisuuden.

Samaa vosin sanoa myös kirjailijoista. Heille kun tulee ispiraatio kirjoittaa, saattavat työskennellä intensiivisesti tunti- tai päiväkaupalla. Ja ovat niin lumoutuneet kirjoittamiseen, että tämä todellisuus unohtuu täysin. Tauoillakin heidän ajatuksensa on kiinni työssään ja kulkevat tämän luomisvaiheen kuin toisessa todellisuudessa. Läsnä mutta ei lähellä.

Taidemaalareilla on itse krittiikki niin vaativa, että heillä saattaa mennä yhden työn tekemisessä paljon aikaa koska he korjaavat aina vaan jo valmista teosta. Ja kun se lopulta on saatettu esittelykuntoon, he ovat kuin lapsen synnyttäneet. Helpostusta huokuu koko olemus, luominen on raskas prosessi. Siksi kai useat taiteilijat nollavat aivonsa alkoholilla. Tämä on melkein jokaisen taiteilijan tapa, oli sitten kyse mistä taiteen osa-alueesta tahansa.

Voi olla, että taiteilijoissa on jonkin asteista narsismia luonteessa? Koska useista keitä tunnen huomaan määrätynlaisen itseihailun siemenen tulevan esille keskusteluissa. Siksi kirjailija Väinö Kirstinäkin saattaa olla aivan totuuden mukainen tuossa edellä olevassa komentissaan, miksi hän on motivoitunut kirjoittamaan.

 

 

RSS

TULEVIA TAPAHTUMIA

AJANKOHTAISTA SISÄLTÖÄ

Uusimmat tapahtumat

Kati Airisniemi on nyt jäsen: Ilmiöpohjainen oppiminen ja opetus
Marras 8
Endel Pendel on nyt jäsen: Ilmiöpohjainen oppiminen ja opetus
Marras 6
Liisa Rantasaari julkaisi tilan
"Tervehdys! Olen ollut aikaisemmin täällä, uteliaisuuteni voitti ja " vanha suola" alkoi janottaa, palasin uutta oppimaan."
Loka 26
Jani-Petri Martikainen on nyt jäsen: Ilmiöpohjainen oppiminen ja opetus
Loka 24
Profiilin kuvakeAnnika Ruohonen ja Riikka Pöyhönen liittyivät ryhmään Ilmiöpohjainen oppiminen ja opetus
Loka 11
Profiilin kuvakeSatu Musakka ja Tuomas Mikkola liittyivät ryhmään Ilmiöpohjainen oppiminen ja opetus
Loka 6
Heli Väre on nyt jäsen: Ilmiöpohjainen oppiminen ja opetus
Loka 5
Jenny Virta on nyt jäsen: Ilmiöpohjainen oppiminen ja opetus
Loka 1

© 2017   Created by Taru Kekkonen.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot