Kerro itsestäsi sen verran, kuin hyvältä tuntuu. Kuka olet? Mikä toi sinut tähän ilmiöön mukaan? Mitä odotat ilmiöltä? 

Jos sinulla on lisäksi joitain kiinnostavia muistoja jaettavaksi maailman meriltä, voit laittaa jonkin linkin esittäytymiseen mukaan. Muisto voi olla myös vaikkapa lukukokemus, elokuva tai nettisisältö.

Itse en ole merien ääriltä kotoisin, mutta vesien ääriltä Järvi-Suomesta. Olen opiskellut biologiaa Helsingin Yliopistossa ja siellä suuntauduin hydrobiologiaan, joten jonkinsortin meribiologi sitä ollaan. Tai ehkäpä murtovesibiologi näin Itämerestä puhuttuna.

Olen kastanut varpaani oikeastaan kaikissa valtamerissä. Niistä sattumanvaraisia muistoja poimittuna:

  • Jäämeren näkeminen, kokeminen ja etenkin meren haistaminen lapsuudessa ensimmäisellä Norjan-reissulla
  • Korallit Sri Lankassa, sukeltaminen merikilpikonnien kanssa
  • Kampelan pyydystäminen jalalla Vienanmeren vuorovesirannikolta
  • Merelliseen Helsinkiin tutustuminen Kalamaratonin kautta vuosien varrella

Paras meriaiheinen elokuva on Master and commander - Maailman äärillä.

Paras meriaiheinen musiikki on Merilinja tv-sarjan tunnus: Aram Khachaturian – Spartacus

Mielenkiintoisia kirjoja ovat: Caroline Alexander: Endurance – Shackletonin legendaarinen Antarktiksen retki ja vaikkapa Flinkman, Puromies: Vrouw Marian viimeinen matka 

Katselukerrat: 188

Vastaukset tähän keskusteluun

Heissan, 31-vuotias Iisalmesta mukana menossa ilmiön lukupiirin tiimoilla.. Toivottavasti sellainen nyt saadaan pystyyn. Aika hiljaiseksi jää muuten ilmiöinti. Lukio pian kasattu pinoon, joten mitään työtä en lähde tähän sen kummemmin enää tekemään. Mielelläni seurailen muiden hommia. =)

Hei, olen kotoisin täältä etelä-Savosta. Eli meret ovat minulle vieraampi ympäristö kuin järvet. Eniten olen ollut merien kanssa tekemisissä lomamatkoilla. Upeimmat kokemukseni ovat Egyptistä, kun olin Punaisella merellä snorklaamassa. Olen innokas kalastaja, mutta merellä olen ollut kalastamassa vain muutaman kerran. Etelä-Savon järvet ja lammet tai Lapin joet ovat houkutelleet minua kalastamaan eniten. Olen historian opettaja ja innostan tässä ilmiössä teitä tarttumaan historian näkökulmasta meriin.

Hyvää iltaa, tai milloin kukakin tämän sattuu lukemaan. Olen 35-vuotias 2-lapsen yh- isä, alunperin Oulusta, joten meri on varsin tuttu. Lapsena istutetut Oulun seudun merimiestavat ovat jokseenkin tuttuja. Kokemukseni jäämerestä on 1995 luokkaretkeltä. Se oli hyvin erilainen meri kuin pohjanlahti, tuoksuineen, kaloineen, pohjakasveineen ja vesi oli tosissaan selkeästi suolaisempaa kun sitä kajakilla meloessä päätyi suuhuni. 

Välimeri tuli taas tutuksi muutamavuosi sitten. Se oli hyvin kirkas ja vähemmän synkkä kuin jäämeri. 

Olen tutkinut koko elämäni hyvin paljon merta elementtinä. Se on joillekkin kauppareitti, joillekkin tarinoiden lähde, joillekkin tie uuteen elämään, joillekkin syvimmistä syvin pelko. H.P. Lovecraftin käsitystä merestä olen pohtinut hyvin paljon tässä työni ja opiskeluni ohessa, lukiessaan hänen tekstejään. Myös eri kansojen käsitykset merestä ovat varsin kiinnostavia ja toisistaan poikkeavia. Merillä on myös aina tottakai sodittu ja rosvottu, mikä on taas johtanut tutustumaan erilaisiin laivoihin ja merimiesten uskomuksiin erikansojen parissa. Merten eliöt ovat myös aina kiinnostaneet minua, kuten myös mereen litetty mytologia. Mutta katson millaista tekstiä alan tuottamaan merestä, sillä tämä on aiheena todella laaja, mikä on sinällään oikein hyvä. 

Heippa!

Olen Anu, 48v Sysmästä. Mukaan tähän ilmiöön tulinihan mielenkiinnosta. Mukana olen jonkin verran ilmiöissä ollut, PS-kurssin tiimoilta, samoin lukupiirissä. Tähän ilmiöön olis tarkoitus liittää mukaan lukupiirin lisäksi käsityökurssi(ehkä) ja lupauduin jo kemian kurssin kautta tekemään jotain tännekin.

Nettilukiota olen käynyt aika liki 2 vuotta, joten vielä olis aikaa vaikka mihin (OPS 4v.). Katsotaan nyt mitä sitä vielä keksii.

Edellisistä kouluajoista on aikaa yli 30 vuotta, joten kaikki opinnot ovat alkaneet periaatteessa puhtaalta pöydältä.

Hei kaikki

Olen ikuinen opiskelija ja monta rautaa tulessa tyyppi..parhaillaan työtön palkkatyöstä mutta työllistetty "koira, poika,koti, harrastukset, opiskelut jne."

Olen asunut aina veden lähellä ja vesi kiehtoo elementtinä. Nuorempana uinninopettajana ja laitesukeltajana tutustuttuveden ominaisuuteen eri puolilta. Maailman meret ilmiönä kiinnostaa kun huoli roskaamisesta sekä jäätiköistä. Aihe siis valtava. Hienoa olla mukana odotan innolla. Ehkä tähän alkuun sopisi pieni kevennys https://www.youtube.com/watch?v=TL93kRrtJvw Nemon matkassa.

Aikoinaan kaikki  Jacgues Cousteu n filmit ja kirjat tuli koluttua, joka myös innoitti tutkimaan pinnan alle :) Ystävällisin terveisin Peter

Tanja Tukholmasta liittyy seuraanne kuunteluoppilaana. Meret ovat kiehtova, mutta itselleni niin kovin pelottava "maailma". Haluaisin saada tämän ilmiön aikana mahdollisimman paljon faktatietoa meristä, jotta voisin laskea joskus peloistani irti. Olen ilmiössä mukana siis poistamassa pelkojani- tai ainakin yrittämässä sitä.

Luin aikanaan kirjan "Älä hukkaa hauku" (Farley Mowat, kirja vuodelta 1963) ja minua jäi viehättämään kirjan ajatus siitä miten asiaan henkilökohtaisesti ja perinpohjaisesti tutustumalla peloistaan ja ennakkoluuloistaan voi päästä eroon. En voi tästä lähteä meriä seilaamaan tai lomamatkoille niihin tutustumaan, mutta voin tehdä "kirjallisen tutkimusmatkan" merten elämään, totuuksiin ja ennakkoluuloihin.
Tuotosta tästä ei varsinaisesti oikein aikaiseksi saa ja siksi uskallankin pyytää kaiken mahdollisen avun vinkeistä (esim. netistä saatavat dokkarit) koskien meriä ja miksei myös pelkoja :)

Ja tietysti saduista kiinnostuneena myös merten tarut kiinnostavat jos joku sellaisiakin haluaisi kertoa ;)

Taru Otavasta hengaa täällä mukana aina silloin kun kyytiin ehtii. Vesi - sekä suolainen että makea - on minulle tärkeä elementti. Olen syntynyt ja kasvanut Järvi-Suomessa kahden järven välissä, kesämökki on saaressa ja sula-ajan harrastuksistani tärkein on purjehdus. Alli-veneemme on kuljettanut perhettäni milloin Saimaalla, milloin Itämerellä ja välillä myös Välimerellä, Atlantilla ja Pohjanmerellä. Allilla olemme harrastaneet myös kanavamatkailua Euroopan halki pituussuuntaan ja Ruotsin halki poikkisuuntaan.

Tanjan mainitsema Farley Mowat on kirjoittanut myös kirjan nimeltä Kunnoton kuunari. Se on yksi lempparikirjoistani. Suosittelen, jos vain satutte jostakin saamaan käsiinne.

Mielenkiinnolla seurailen tämän ilmiön tapahtumia, vaikkakin varmaan vain täältä rannalta käsin.

Hei!

Olen 31 vuotias, kahden lapsen yh-äiti ja ikuinen opiskelija. Mukaan tulin koska tälläinen opiskelu on minulle uutta. Vesi on aina kiinnostanut minua, pienempänä sanoin että minusta tulee meriargeoligi. Ei sitten tullut, mutta kiinnostus on silti säilynyt.

Tervehdys! 

Tuomo tässä meren rannalta Helsingistä (vähän liioitellen, mutta on se ranta tuossa 1,5 km päässä). Minäkin luen itseni ennemminkin järvi-ihmiseksi, mutta meret kiinnostavat kyllä monelta kantilta. Hienoimpia kokemuksia ovat kävelyt rannalla ja jäällä auringonpaisteessa sekä ryhävalaan kohtaaminen Islannissa. On kiehtovaa ajatella, mitä kaikkea salaisuuksia ja elämänmuotoja valtameret kätkevätkään. Sieltähän me ihmisetkin olemme kömpineet maalle, ei siitä nyt niin kauaa ole (n. 350 miljoonaa vuotta, vai?). :)  

Viime vuosina olen pohdiskellut erityisesti merten suojeluun liittyviä asioita. Meret kun nyt kuitenkin mahdollistavat meidän maakrapujekin elon. Olen kurssilla mukana maantieteen opettajan roolissa ja kurssi on opetusharjoitteluni aikuiskasvatuspuolen opettajanpedagogisiin opintoihin. Innolla odotan tätä tutkimusmatkaa merten syvyyksiin!

Täällä Tarja, lukupiirin vetäjä. Meri ei ole lähielementti, järvi sen sijaan on tuossa 50 metrin päässä, joten vesi ylipäätään on läheinen polskauttelun ja veneilyn kautta. Petrin lailla lomamatkailu Egyptissä ja snorklailu Punaisella merellä on ollut merkittävä merikokemus -  näin mm. mahdottoman ison mureenan! Heikkiä komppaan meriaiheisessa musiikissa, ja taidettiin sitä Merilinjaakin männävuosina telkkarista toljottaa tiiviisti. Nuorena värisyttivät kovin Shackletonin seikkailut kuin myös Thor Heyerdahlin Kon-Tiki. Mieleen painuva lähimerikokemus oli kesätyö Ahvenanmaalla Föglön osuuskaupassa lukioon siirtyessäni tuhat vuotta sitten. Siellä meri oli koko ajan läsnä: Kaupan laituriin ajoivat kesäveneilijät mantereelta ja Ruotsista, siirtyminen paikasta toiseen oli lauttojen varassa. Kaikki tämä vaikutti myös mielen maisemaan.

Hei!

Minä olen Heli Kuru ja päätin kuitenkin seurata taustalla tätä ilmiötä. Tämä on niin kiinnostava aihe. Minä olen maakrapu ja tulen merisairaaksi jopa isommilla järvenselillä myrskyn aikaan. Meret kiinnostavat ja ruokkivat mielikuvitustani monin tavoin. Luontodokumenttien lisäksi kiinnostavia ovat mereen liittyvät elokuvat, tv-sarjat, kirjallisuus ja taide. Kirjahyllystäni löytyy kirja esimerkikisi Aivazovskin maalauksista. Hänen näyttelyssään taisin vierailla Turussa joskus 80-luvulla.

Olen akvaarioharrastaja, jolla on ollut makean veden akvaarioita 80-luvulta alkaen. Kiinnostavaa olisi vielä kokeilla esim. Tanganjikajärven biotooppia. Taidan tyytyä kuitenkin nykyisiin kirkkaan veden akvaarioihini.

Järvet ja meret ovat biotooppina todella mielenkiintoisia ja niissä saattaa lajien kehitys olla myös erittäin nopeaa, kuten afrikan sisäjärvistä on voitu todeta. Miksei samaa voisi tapahtua myös merissä, kun merien olosuhteet tulevat kenties muuttumaan lähimpien 100 vuosien aikana?

Minä en ole vielä aloittanut tähän ilmiöön liittyvien aineiden opiskelua, mutta tulen varmasti tulevaisuudessa käyttämään tätä opiskelumuotoa hyväkseni.

RSS

TULEVIA TAPAHTUMIA

AJANKOHTAISTA SISÄLTÖÄ

Uusimmat tapahtumat

Profiilin kuvakeSamush ja Niina Komsi liittyivät ryhmään Ilmiöpohjainen oppiminen ja opetus
eilen

© 2017   Created by Taru Kekkonen.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot