Suorinta tietä vai mutkitellen?

[Miia Sivén]

Koulun penkiltä töihin ja samassa duunissa eläkkeelle asti - näinhän se nykyisin ei juurikaan mene:) Ihmisten työ-/ja opiskelupolut saattavat olla hyvin moninaiset ja yllättävätkin. Kuinka sinä päädyit omaan työhösi, suorinta tietä vai mutkitellen, vai peräti sattumalta? :)

[Henna Kangasniemi]

Minut soitettiin töihin vähän sen jälkeen kun lähäriopinnot oli loppunut. Työ ei millään lailla liity lähihoitajan työhön vaan olen valmistamassa motovärejä =) Yllättävää kyllä, mutta rakastan tätä työtä ja varsinkin kaikkia työtovereitani. He ovat kuin toinen perhe, aina on kuin kotiin tulisi. =) Nyt vain on tilanne se, että uutta koulutusta haetaan ja jossain vaiheessa toisiin töihin olisi kutsumus.. Eli oma kutsmustyöni on vielä mutkien takana, mutta tulee kyllä sieltä.. Elämä heittelee ja sen antaman turvin mennään eteenpäin ja muutoksia tehdään, joskus näitä kipeitäkin muutoksia.

[Marko Heikkilä]

Ihmisen työpolut eivät tosiaan mene kovinkaan suoraviivaisesti, varsinkaan tänäpäivänä. Oman mausteensa tuo, jos kropassa on joku vika, joka estää tai ainakin vaikeuttaa työntekoa. Tässä vähän avattuna minun työ- ja elämänhistoriaa, näin kurssin teemaan liittyen.

Ammattikoulun jälkeen, josta valmistuin sähköasentajaksi, pääsin sähköasentajaksi työhön, jossa viihdyin ihan hyvin, tai niin kuin usein työpaikoilla viihdytään. Kuitenkin vajaan vuoden työhistorian jälkeen alkoi selkä reistailemaan ihan kunnolla. Olin usein sairauslomalla, ja määräaikaisen työsopimuksen omaavana työsuhdetta ei jatkettu, kun määräaika tuli umpeen. Syynä siis monet sairauslomat selän vuoksi. Ei mennyt kauaakaan työttömyysaikaa, kun selkä jo leikattiin ja sen jälkeen pitkälle sairauslomalle. Ensimmäisen leikkauksen jälkeen kului vuosi ja selkä leikattiin uudestaan ja taas jouduin pitkälle sairauslomalle. Tässä vaiheessa ruvettiin pohtimaan eläköitymistä tai uudelleen koulutusta. Päätin mennä kokeilemaan koulutusta kevyempään ammattiin ja opiskelin sähköalaa edelleen. Tällä kertaa elektroniikka-asentajaksi.

Koulun jälkeen tein IT-alan töitä seitsemän vuotta, kunnes tuli 2000-luvun alun IT-kupla ja jäin työttömäksi. Päätin, että en enää koskaan tee näin paskaa työtä ja päätin ruveta elämäntaiteilijaksi työelämän suhteen. Ajattelin, että kyllä työtä saa, kun ei ole liian tiukka vaatimusten suhteen. IT-alalta poisjääntiin vaikutti myös selän huono kunto. Jatkuva istuminen tietokoneen ääressä oli selälle kaikkein huonoin vaihtoehto.

Seuraavat työsuhteet olivatkin sitten melko kirjavanlaatuisia. Olen ollut muun muassa puhelinmyyjänä, kiinteistönvälittäjänä, yrittäjänä, haastattelijana, lehtiavustajana, lehden jakajana, kahvilan kassana, jne. Eli siis hyvin erilaisia töitä olen tehnyt. Olen ilmeisestikin varsin tyypillinen nykypäivän työntekijä.

Tämän hetkinen tilanne on se, että pääsin työkyvyttömyyseläkkeelle viime joulukuussa, koska selkä on nyt siinä pisteessä, että kivuttomia päiviä on hyvin harvoin, enkä enää kykyne oikein muuhun kun potemaan selkäkipua ja joskus myös opiskelemaan täällä nettilukiossa. Eli varsin erilaisia työkohtaloita on eri ihmisillä. Ehkä mun tapaukseni työelämän suhteen ei ole aivan tavallinen, mutta kuitenkin on monia, jotka sairauden vuoksi joutuu eläkkeelle.

Tässä yhden ihmisen työ- ja elämänhistoriaa, näin kuka-minä-olen teeman puitteissa.

[Henna Kangasniemi]

Täällä Marko ollaan melkein kohtalontoveri.. Uudelleen koulutusta kai pitäisi syksyllä suunnitella.. Mutta minnes lähtis kun opinnot täällä kesken ja täällä pirskatin paikkakunnalla ei ole mitään mielenkiintoista alaa jota opiskella. Jos olis niin niihin tarvitaan lukio pohja jota minulla ei vielä ole.. Vaikeaa!

[Hilkka Pohjonen]

Minä olen tuo Miian keskustelunavauksen kummajainen. Kun valmistuin pian 36v sitten, olen vasta toisessa työpaikassani ja täälläkin jo kohta 30v. Olen syntynyt niin onnellisten tähtien alla, että löysin ammatin jossa olen viihtynyt ja jos aloittaisin alusta, tekisin saman valinnan. Olen saanut olla terve. Lisäkoulutuksia on puolentusinaa eri pituista, osastoa olen vaihtanut suht säännöllisesti, mutta työala ja -tehtävät ovat melko samanlaisia aikuispuolella. Vuorotyötä olen tehnyt kaikki nämä vuodet. Se sopii parhaiten kaikkien muiden elämän osasten yhteensovittamiseen.

Sairastelut, elämäntilannekriisit yms. ovat jokapäiväistä kuultavaani. Kuuntelen ja kuulen toisten rankkoja elämänkohtaloita ja yritän auttaa jaksamaan ja jatkamaan. Kyynistymistä ja yleistämistä on hoitajana syytä varoa. Samoin omasta jaksamisestaan on syytä pitää huolta. Realiteetti on myös se ettei sairaala ole enää mikään takuuvarma työpaikka. Sairaaloita ja osastoja lakkautetaan, niin on meilläkin tehty ja taas on yksi aikuisosasto loppumassa vuodenvaihteessa. Nuorta väkeä joutuu lähtemään työnhakuun.  

[Kati Sairanen]

Kati Sairanen sanoi:

Hulluinta on ehkä se että opiskelin kahteen kertaan kokiksi toisella kerralla loppuun asti. Pääsin peruskoulusta  jolloin piti äkkiää päättää että mihin tässä oikein suuntaisi, no lähikoulussa oli sitte catering opintoja joten sinne. Puoltoista vuotta taisin siellä käyvennellä, poissa oloja aivan kauheassti, kun ei se niin kauheasti kiinostannut. Sitten sain vanhemmat ylipuhuttua että jos pitäisin muutaman välivuoden ja menisin töihin. Tienasin helposti kaupassa ajokorttirahat, jonka jälkeen sunnistinkin paikallislehteen töihin. Jossain vaiheessa sitten tajusin että pakkokai tässä jokin ammatti kannattaa hankkia. Eka vähän merkonoomin opintoja jotka hetio maistui puulta ja tuli jyrkkä kiitos EI. Kuukauden kotona olleena otin sitten yhteyttä vanhaan kouluuni ja päätin suorittaa kunnialla catering-alan opinnot loppuun. Valmistuttuani en halunnut edes nähdä keittiötä ja menin tehtaalle töihin (jossa siis vanhempani ja sisarrukseni ovat töissä) Tätä riemua ei kauan kestännyt, kun kyynerpääni sanoi itsensä irti (raskaiden nosteluiden takia) joka loppujen lopuksi johtui siintä että minulta puuttuu yksi tärkeä tekijä kyynerpäästä,, mutta ei siintä sen enmpää. Kirjottelin siinä sivussa juttuja lehdille mitä sitten lähettelin aina lehdille, joskus niitä julkaistiin ja joskus ei. jossain vaiheessa musta tuli kirpputorin kassa mutta sekään ei oikein ollu mun juttu. Raasti sisältäpäin seisoa palvelemassa valittavia ihmisiä ja hymyillä päivästä toiseen. Loppujen lopuksi sitten päätin keskittyä kirjoittamiseen ja suunitella lukion suorittamista ja suunnata elämässä eteenpäin.

- olipas paljon kirjoitusvirheitä, tästä koneesta puuttuu pari näppäinta joten en nyt ala niitä korjaamaan, yrittäkää kestää :D!

[Suvi Mård]

Itse en ole vielä mitään ammattia lukenut,mutta siis kotiäidiksi päädyin ihan sattumalta ja esikoiseni ei ollut mitenkään suunniteltu... Neiti oli totaallinen yllätys minulle niinkuin myös isälleenkin. Tuolloin jäi kesken vaatetusalan ammattitutkinto...

Tulevaisuudessa olisi tarkoitus saada itselleni ammatti joku joka liittyy käsitöihin/käsillä tekemiseen. Työllisyyshän kyseisellä alalla ei ole mikään paras mutta muut ammatit eivät sytytä minua samalla tavalla... Kokeiltu on puhelinmyyjänä oleminen,siivoojana oleminen,kassalla ja kaupassa työskentely ja pikaruokaravintolassa töissä oleminen. Ainutkaan niistä ei tuntunut omalta itseltä mutta siltikin nykyään on pakko saada elanto jotain kautta ja tyydyttävä tarjolla oleviin työpaikkoihin...  Haaveissa olisikin sisustustekstiili artesaanin paperit,alaa tuli opiskeltua hetken aikaa ja todettua omaksi alaksi mutta sitten neiti nro2 ilmoitti olemassa olostaan ja tulostaan niin oli pakko lopettaa koulu. Naureskelinkin tuossa suvulleni että aina kun olen yrittänyt saada ammatin niin olen joutunut koulun lopettamaan kesken raskauden vuoksi... Josko nyt saisin lukion suoritettua alusta loppuun tuolla nettilukiossa :) Sen jälkeen tulevaisuuden suunnitelmia ei vielä ole. 

Mutkien kautta itse olen menossa. "suorin tie ei ole aina se helpoin tie" Mummoni tapaa sanoa aina näin :)

[Sanna Lappalainen]

Mielenkiintoista pohdintaa työhön ja opintoihin liittyvistä poluista! Mikäli koulutusvalintojen, koulukokemusten ja tulevaisuuden odotusten pohdinta videon muodossa kiinnostaa, kannattaa kurkata tänne.

[SePeli]

Jo aivan kakarasta saakka haaveenani oli kaupallinen ala ihaillessani naapurissa asuvan kauppiaan puhdasta työvaatetta, joka oli suorastaan häikäisevän valkoinen verrattuna isäni terästehtaalla käyttämiin haalareihin, siitä sitten kauppaan puotipuksun apupojaksi ja päästyäni opiskeluikään  hakeuduin kaupalliseen koulutukseen ensin kauppakouluun ja sitten -opistoon. Muutama vuosi työssäoloa eri alan myymälöissä ja sitten armeijaan jossa sattumalta komennettiin aloittelevaan atk-koulutukseen tosi alkeellisilla höyryajan tietokoneilla puolustusministeriössä. Siviiliin päästyäni hakeuduinkin atk-alalle jossa sain koulutuksen systeemisuunnittelijaksi, josta sitten olosuhteiden pakosta jäin TK-eläkkeelle. Olen monesti harkinnut työelämään paluuta, onneksi kuitenkin omaiseni ovat saaneet minut luopumaan suunnitelmistani. Olen kylläkin tehnyt jonkin verran konsultointityötä entiselle työnantajalleni, mutta vain sen verran kuin laki sallii menettämättä eläkettäni. Muuten viimeiset neljä vuotta ovat olleet  hyödyllisimpiä sitten kävelemään oppimisen. Siis tämä Nettilukioaika.

[Anu]

Minulla on kaksi ammattia - ravintolakokki ja lähihoitaja. Olen 28-vuotias ja olen tehnyt töitä (josta maksetaan), ainoastaan 2kk. Syy miksi en ole tehnyt enempää töitä on aluksi valittu väärä ala ja 3 lasta, joiden kanssa olen halunnut olla kotona. Huhtikuussa nuorimmainen täyttää 3 vuotta ja silloin minun olisi mentävä töihin. Kaikki tuntuu vain niin hankalalta, kun puolisoni tekee myös 3.vuorotyötä. Omalla tavallani myös pelkään mennä töihin - osaanko tehdä töitä? Haluaisin ehkä opiskella, mutta se ei maksa asuntolainaa. Haluaisin perustaa oman firman, mutta en tiedä onko minusta siihen.