Vaihdokkaita, enteitä, perheenjäseniä? Erilaisuuden historiaa Euroopassa.

[Jenni Kuuliala]

Hei kaikki! Tulen pitämään teille luennon erilaisuuden historiasta 3.4. Ajattelin aloittaa tämän ketjun kyselläkseni mahdollisilta kuulijoilta, mitkä asiat teitä erityisesti kiinnostavat. Mitä mielikuvia erilaisuus (niin fyysinen kuin psyykkinenkin) historiassa herättää? Mitä haluaisitte tietää erilaisuuden kohtaamisesta ja siihen suhtautumisesta? Sana on vapaa ja mitä tahansa voi kysyä – minä puolestani pyrin vastaamaan parhaani mukaan.

[Susku]

Mitä kasteeseen tulee, niin jopa Suomessa p a k o t e t t i i n kastattamaan lapsi. Oli niitä ihmisiä, jotka uskoivat ns. uskovien kasteeseen, eli Raamatussa mainittuun järjestykseen, jossa usko tulee ennen kastetta. Tällaisissa tapauksissa saattoivat papit v ä k i s i n riistää lapsen ja viedä hänet kirkkoon kastettavaksi. Tämän vuoksi Suomesta jopa paettiin. Onkin aika kamalaa ajatella, että puolustuskyvyttömän lapsen pelastus saattoi joidenkin mielestä riippua ihmisten teoista, eli siitä, kastoiko joku heidät vai ei. Tällä tavalla lapsi oli pelastuskysymyksessä täysin riippuvainen aikuisten mielivallasta. Joo, ja siinä sivussa julistettiin, että Jumala on rakkauden Jumala, joka ei tee väkivaltaa...

[Airi Laine-Ruokanen]

Kiitos Susku. Kaste ja konfirmaatio ovat kaiketikin Jumalan yhteyteen/seurankuntaan liittämisriittejä. Kastetta ei voine pestä pois. Lieneekö tuosta kamalasti haittaa, vierasukoiselle kylläkin, jos vasten tahtoaan kastetaan. Nykyluterialaiselle se vierasuskoisuus voi olla oman järjen käyttöä ja sydämen äänen kuuntelua.

Lapsiani ei ole kastettu. Uskovainen äitini kysyikin, että kukas sen nimen lapsille antoi? Voi hyvänen aika sentään. HS.ssa saan lukea päivitäin, että...ja kasteessa lapsi sai nimen. Olisikohan tähän vaikutteita siitä että Raamatussa mainitaan kutakuinkin....nimeltä sinut tullaan kutsumaan. Nimen antaminen ja kaste ovat kaksi eri asiaa vaikkakin ne toimitetaan samalla veden päälaelle valelulla.

Keskiajalla lemmikki- ja kotieläimille annettiin nimi. Eikös se vaikuta jo jumalanpilkalta, kun ei niillä eläimillä ollut taivaaseen asiaa.

Nämä asiat ovat vieläkin tabuja. Olen käsittänyt että maallikko voi kirkomme opin mukaisesti myös antaa toiselle henkilölle tämän synnit anteeksi.

[Susku]

Kaste ja konfirmaatio todella ovat vain liittämisriittejä, eikä esim. konfirmaatiota ole mainittu sanallakaan Raamatussa. On myös eri asia valella vettä päähän kuin kastaa Raamatun mukaisesti, eli upottaa kokonaan veden alle. On myös eri asia kastaa kuin antaa nimi. Nykyään "kastetta" pidetäänkin usein vain nimenantojuhlana.

Tietystikään lapsikaste ei voi olla pelastuskysymys, mutta mielestäni on kamalaa, mikäli ihmiset
p a k o t e t a a n kastattamaan lapsi. Siinä ei ainakaan olla raamatullisella pohjalla. Jokaisen tulisi saada tehdä ratkaisunsa itse. Mitä nimeltä kutsumiseen tulee, se viitannee sellaisiin ihmisiin, jotka voivat tietoisesti ottaa Jumalan vastaan ja toiseksi, Raamatussa jopa mainitaan, että Jumala on antanut meille jokaiselle sellaisen nimen, jota ihmiset eivät tiedä.

Onneksi on tultu tähän, että uskonnonvapauden vuoksi meitä ei voida enää pakottaa ottamaan osaa uskonnollisiin riitteihin tai rituaaleihin vastoin tahtoamme. Aika muuttuu ja tässä tapauksessa parempaan päin.

Mitä syntien anteeksiantamiseen tulee, niin maallikolla todella on oikeus antaa syntejä anteeksi Jeesuksen nimessä. Joskus Keskiajalla lupa antaa anteeksi oli vain paavilla ja papeilla, ja silloinhan synnit sai anteeksi esim. maksamalla aneita tai (kuten jotkut ajattelevat nykyäänkin) "hyvittämällä" asiat Jumalalle. Raamattu taas ei tunne tällaista anteeksiantoa, ja pappeus on jokaisella uskovaisella ihmisellä, ei vain niillä, jotka ovat opiskelleet teologiaa. Mielestäni Uudessa testamentissa jopa kehotetaan toimimaan ilman "ylempiä auktoriteettejä" (ihmisten taholta), ja Vanhassa testamentissa mainitaan useita "tavallisia tallaajia" jotka Jumala nosti oppineitten yläpuolelle. Mahtoi oppineita keljuttaa, ettei opiskelu taannutkaan korkeaa tehtävää.

Se on kyllä aika kumma juttu, että eläimillekin annettiin nimi. Mutta siunataanhan nykyäänkin rakennuksia ja esim. kapakoita ja ilotaloja. On myös kumma, että eläimet haluttiin ottaa mukaan taivaaseen, kun samaan aikaan ei oltu varmoja, voiko nainen päästä taivaaseen, kun se on apinan ja miehen välimuoto. Huh, onneksi elämme tätä vuosituhatta, jolloin nainenkin on ihminen! :-)

[Airi Laine-Ruokanen]

Ajat muuttuvat, asenteet muuttuvat, vai muuttuko ihmisen syvin olemus oikeesti sittenkään? Kirkon aiemmin harjoittama pelolla vaikuttaminen/hallitseminen on vähenemässä. Ihmisillä on vaihtoehtoja tuonpuoleisen elämän "tavaratalossa". Helvetin tuli selitetään mielentilaksi. Aiemmat opinkappaleet tavallaan vesitetään, kun niitä aivan työkseen jotkut tutkivat ja muuntavat nykyelämän menoon sopivimmiksi. Lääninlääkäri, kirjailija Leena Luukanen aikoinaan mainitsi minulle, että tulee aika, jolloin kaikki dogmit kaatuvat. Miten paljon kirkollisessa uskonelämässä on pelkkää perinnettä ja uskallan sen nyt sanoa: taikauskoa? Esa Saarinen on maininnut, että usko mihin uskot, mutta ole tietoinen siitä, miten huteralle pohjalle sinun uskosi rakentuu. Kyllä usko on mielestäni tarpeen, joillekin uskontokin. Sen saisi vain antaa olla jokaisen oma sisin juttu. Olen Susku kanssasi samaa mieltä siitä, että kaikkinainen pakottaminen niin toiminallisesti kuin hengellisestikin on henkistä väkivaltaa. Räikeintä silloin kun se kohdistuu lapsiin ja nuoriin, joilla ei ole elämänkokemusta ja -näkemystä vielä.

Oma äitini on minut kadotukseen lähettänyt. Ja jo elämäni aikana Jumala hänen puheittensa mukaan asettaa tulisia hiiliä kieleni päälle, kun olen niin nopea sanoissani. No, jos ei puhuta, niin kirjoitetaan sitten!

Hei, tulisiko tuotokseen joskus uskontoja ja uskoa "vispaava" jakso? En ole perillä tämän päivän opsin uskontotieteen etiikasta, miten paljon siellä itseään ilmentää. Huomaa, miten paljon uskontoaihe saa minut olemaan varuillani! Jokainen kuitenkin pitäköön oman uskonsa ja päänsä.

[Jenni Kuuliala]

Kiteytit Airi hyvin tuon "arkielämän kurjuuden" ja vertailukohtien puuttumisen. Varmasti nykyaikaan verrattuna menneisyydessä on tosiaan ollut monella tavalla kurjaa - taudit, sodat, uhkaava nälänhätä jne. ovat olleet arkipäivää, ja yhteiskunnan huipullakin ainakin vielä keskiajalla ja uuden ajan alussa esimerkiksi vaarallisiksikin äityvät valtataistelut olivat monissa Euroopan osissa arkipäivää. Mutta minä ainakin ajattelen niin, että jos vaikkapa 2400-luvulla elävä ihminen pohtii ja tutkii meidän aikaamme, hänellä saattaa olla aivan samantapaisia ajatuksia. Ihmisille on aina ollut kovin tyypillistä toisaalta pitää omaa aikaansa kehityksen lakipisteenä ja suhtautua jotenkin holhoavasti menneisyyden ihmisiin, ja samalla taas päivitellä oman aikansa turmiollisuutta ja ajatella menneitä vuosisatoja ja aikakausia nostalgisen romantisoivasti. Esimerkiksi renessanssia on sen jälkeen usein pidetty Euroopan kulta-aikana, kun taas renessanssin ajattelijat pitivät antiikin Roomaa sellaisena. Tavallinen ihminen kuitenkin elää hänelle tuttua arkea, eikä tulevaisuuden keksinnöistä ja elämän helpottumisesta voi olla kovin selkeää kuvaa. Vaikka menneisyydessä on moni asia ehkä ollut paremmin kuin nykyään, en silti itse antaisi modernia lääketiedettä ja yksilönvapauttani pois. Tästä huolimatta me emme oikein voi mennä sanomaan menneisyydelle, miten huonosti heillä olivat asiat. Kuuntelin kerran professori Juha Siltalan luentoa, jossa hän puhui naisten oikeuksien ja naisasialiikkeen historiasta. 1800-luvun lopulla monet naiset vastustivat suffragetteja ja pitivät moitittavana pyrkimyksiä naisten oikeuksien paranamiseen ollen samalla itse osaansa varsin tyytyväisiä. Voimmeko me sanoa, että heidän elämänsä siis oli absoluuttisen alistettua ja kurjaa? 

On tosiaan kiinnostavaa pohtia, miten dogmeille ja opeille tulevaisuudessa käy. Toisaalta ainakin länsimaissa kristillisen kirkon vaikutusvalta näyttää pienenvän, mutta samalla katolinen kirkko saa yhä enemmän jalansijaa kehittyvissä maissa. Samalla meilläkin kaikenlainen hengellisyys on kasvamaan päin. Ihmisessähän on biologispsykologisesti hyvin vahvana taipumus uskontoihin ja maailman selittämiseen niiden kautta. Tullaanko tästä ikinä pääsemään eroon, vai voiko tieteestä tulla tälle korvike?

Uskonnollisuus / pakanuus keskiajalla ja uuden ajan alussa on myös mielenkiintoinen kysymys vaikka juuri kasteen vinkkelistä. Viime aikoina tutkimuksessa on tultu siihen lopputulokseen, etteivät läheskään kaikki ihmiset olleet "kristittyjä" edes Etelä- ja Keski-Euroopassa siinä mielessä kuin on totuttu ajattelemaan. Toisaalta taas erot perus seurakuntapappien ja tavallisten seurakuntalaisten uskonnollisuudessa eivät välttämättä olleet kovin suuret, koska edellinen ryhmä oli syntyisin jälkimmäisestä. Joidenkin lähteiden perusteella näyttääkin siltä, että ihmisten mielissä kristilliset ja "pakanalliset" tavat ja uskomukset ovat sekoittuneet iloiseksi sekasotkuksi, ja molempiin liittyviä riittejä on harjoitettu yhtäaikaa ilman, että siinä välttämättä nähtiin mitään ongelmaa.

Kansanperinteen tutkijat ovat muuten sitä mieltä, että Suomen lukuisat Katumajärvet olisivat olleet paikkoja, joissa väkisin annettu kaste pestiin pois. En ole ihan varma, mihin lähteisiin käsitys perustuu, mutta mielenkiintoinen se ainakin on. Suomalaisia ei ilmeisesti pakkokäännytetty ainakaan vielä 1100- ja 1200-luvuilla kun Ruotsin valta maassa lisääntyi, vaan ihmiset kääntyivät vapaaehtoisesti, mutta virolaiset tällaisen kohteeksi kyllä joutuivat ja suomalaisetkin ilmeisesti myöhemmin.

Mitä lasten kastamispakkoon ja sen teoriaan menneisyydessä tulee, niin katolinen kirkko on varsin epämääräisellä kannalla sen suhteen, mitä kastamattomana kuolleille lapsille tapahtuu. Limbo eli limbus, joka on tästä yksi oppi, on ominaisuudeltaan varsin epäselvä. Eli eri teologeilla oli siitä jo keskiajalla varsin erilaisia käsityksiä, mutta helvettiä parempi paikka se joka tapauksessa oli. Nykyään osa ainakin katolisista teologeista on sitä mieltä, että kastamattomana kuollut lapsi voi päästä jopa suoraan taivaaseen. Mutta kuten jo tuossa ylhäällä totesitte, kastetta kohtaan on ollut ja edelleen on varsin suurta painostusta.

Tuli mieleen vielä noista eläinten nimistä sellainen, että myös omassa, varsin kirkollisessa lähdeaineistossani eli ihmekertomuksissa eläinten tärkeys tulee esille. Näissä keskiaikaisten munkkien sekä paavin lähettiläiden kirjaamissa tapahtumissa on lukuisia esimerkkejä, joissa eläin on joko sairastunut tai kadonnut, ja rukous pyhimykselle tai pyhiinvaellus tuonut tähän avun. Etenkin sairastuneita hevosia ja aaseja, jotka olivat kalliita eläimiä, pyhimykset paransivat paljon. Sama pätee metsästyshaukkoihin. Lisäksi joukossa on myös ihan lemmikkieläimiä, lähinnä lintuja, jotka ovat karanneet ja vasta pyhimyksen avun myötä lentäneet takaisin omistajansa luokse. Tällaisia tekoja pidettiin aivan valideina osoituksina pyhimysten voimasta, eli lemmikkien ja kotieläinten merkitys ihmiselle näyttää olevan varsin laajasti tunnustettua.

[Airi Laine-Ruokanen]

Kiitos Jenni! Minulla on tuossa tuoksessa sekä hautajaiset ja yhdistetty vihkiminen ja kastajaiset, ohimennen vain. Kummassa kuoron sitä Ave Mariaa sopisi laulaa?

[Milla Tuominen]

Airi kirjoitti:

Aki ja Milla: Se tarina on sitte niinku käsikirjoitus johonkin, jookos. Ei lopullinen julkaisu.

Aika lupaava tarinan aihio minusta. :-) Ei ilmiön aikana ole tarkoituskaan saada tehtyä pienoisromaanin laajuista tuotosta, mutta runko on olemassa ja se toimii. Onneksi jatkat kirjoitustyötäsi!

[Jenni Kuuliala]

Airi sanoi:

Kiitos Jenni! Minulla on tuossa tuoksessa sekä hautajaiset ja yhdistetty vihkiminen ja kastajaiset, ohimennen vain. Kummassa kuoron sitä Ave Mariaa sopisi laulaa?

Sanoisin, että Ave Maria sopii tässä parhaiten joko vihkimisiin tai kastajaisiin. Näistä ehkä vieläpä paremmin jälkimmäiseen - keskiaikaisessa musiikissa rukous nimittäin esiintyy usein joulunajan lauluissa.