Heips!

Tarkoitus olisi päivittää tuotoksen etenemistä tuotospäiväkirjaani Audioboon avulla, mutta ainakin tämä ketjun aloitusviesti tulee nyt kirjoittaen, koska kotona on hirmuinen hälinä, ollut jo pitkään.

Lähden aikamatkalle 1800- ja 1900-lukujen Suomeen HI3 kurssin myötä. Tuotos olisi myös tarkoitus tehdä kyseiseen kurssiin liittyen. Tuotoksen tulen laittamaan (tässäkin ilmiössä) ilmiöblogiini.

Tämän kertainen tuotos tulee todennäköisesti olemaan huomattavasti suppeampi kuin aiemmat tuotokseni, koska aion tässä ilmiössä enemmän keskittyä uuden/uusien välineiden opiskeluun, ainakin tuon Audioboon ja jos innostun, myös jonkin muunkin. Katsotaan mitä tästä ilmiöstä syntyy!

Katselukerrat: 106

Vastaukset tähän keskusteluun

Audioboon testausta. Nauhoite hieman pätkii, mistähän johtuu? Nauhoitin äänitteen headset päällä.

Testausta (mp3)

Hyvin kuului! Jonkin verran nauhoite kieltämättä "hypähteli", syytä siihen en osaa sanoa, mutta kuuntelemista se ei haitannut.

Olisikohan alkuperäistä ajatusta 1800- ja 1900-luvun Suomesta mahdollista supistaa hieman ja jatkaa niistä aikajännettä tämän päivän tietojen pohjalta hahmoteltuihin mustiin joutseniin? Voisiko mustista joutsenista löytyä aasinsiltaa Aikamatkasta kevään viimeiseen ilmiöön Norppaan? Sinun pohtimasi mustat joutsenethan voisivat liittyä Suomeen?

Audioboo tosiaan pätkii varsinkin alussa, pikkasen myös loppupuolella. Vaikea sanoa, mistä voisi johtua. Olisi kyllä hauska kuulla osa tuotoksen sisällöistä näin äänitteinä! On mukava seurata puhettakin välillä pelkän tekstin sijaan. Audioboota voisi käyttää joko "päiväkirjamaisesti" täällä, tuotoksen sisältöjen tekemiseen tai vaikka molempiin. Audioboosta on myös oma sovellus/apps iPadilla. 

 

Hmm... kuulostaa hyvältä. Täytyy yrittää alkaa hommiin että saa jotakin aikaiseksi. HI3 kurssimateriaalissa ei ole enää paljon luettavaa, eli pian pitäisi päästä tehtävien pariin. Täytyy alkaa hahmottelee nuita mustia joutsenia. Funtsin vähän (en kauaa) ja palailen tähän ketjuun piakkoin vaikkapa Audioboolla.

Vinkkinä muillekin: voitte vastata ja kommentoida Susannalla myös Audioboossa. Audioboohon rekisteröitymällä pääsee jättämään puhuttuja kommentteja Susannan ääniviesteihin. Ja miksei kokeilemaan omien ääniviestien nauhoittamistakin!

Nauhoitteen nimeksi olisi ollut hyvä laittaa "Öö... Työskentelyä" mutta menköön näin. =) Olen selvästi addiktoitunut "öö" ilmaukseen. :-D

  

  

Ps. Linkki Aikamatka tuotoksen alkuun, klikkaa tästä.

Harmi kun en saa enää upotettua samalla tavalla nuita nauhoituksia kun ensimmäisen kohdalla, enkä tiedä mistä se johtuu. Hmm... Olen kokeillut kaikkia mahdollisia upotuskoodeja. Täytyypä vielä tutkiskella.

Joskus minulle on käynyt samalla tavalla upotuksen kanssa, enkä tiedä, mistä ongelma johtuu. Toisinaan pelkkä upotteen poistaminen ja lisääminen uudelleen auttaa (kokeilee niin kauan, että näkyy laatikkona myös muokkauskentässä?). Pitäisikin selvitellä, onko tässä joku tekninen vippaskonsti vai pelkkä Ningin bugi (tekee joskus virheen upotuksessa, joskus ei).

Nyt näkyy laatikkona! :) En tosin tiedä miksi. :D

 

Ps. Sain iPadin verkkoon, niin kuin voi nauhoituksien julkaisemisesta havaita. :)

Minulla on sama kokemus noiden Ningin upotusten kanssa: joskus toimii, joskus ei. Monesti jopa selaimen vaihtaminen on auttanut. Kumma juttu, mutta pääasia toki on, että se lopulta onnistuu. 

RSS

TULEVIA TAPAHTUMIA

AJANKOHTAISTA SISÄLTÖÄ

Uusimmat tapahtumat

Pekka Niemi vastasi jäsenen Pekka Niemi keskusteluun Katsotaan kristillipalloon. Onko tietoa tulevaisuudesta? ryhmässä Tieto ja totuus 17.4.-31.5.2013
"Kiitoksia keskustelijoille tästäkin katsauksesta maailman tulevaisuuteen: Olen erittäin kiitollinen näin tasokkaasta keskustelusta.  Palstalla on käsitelty niin Suomea, Afrikan eri osia kuin Etelä-Amerikkaakin:…"
1 tunti sitten
Annukka Pehkonen vastasi jäsenen Sinikka Mustonen keskusteluun Uskomukset ja myytit ryhmässä Tieto ja totuus 17.4.-31.5.2013
"Kiitos, aivan mahtavia tarinoita. varmaan täytyy hommata itselle tuo Tarujen kirja. Mielenkiintoisia taruja todella.  Kreikkalainen mytologia on kiinnostanut minua aina, heidän jumaltarinat ovat hauskoja. Minä en ole…"
3 tuntia sitten
Henna Kangasniemi vastasi jäsenen Sinikka Mustonen keskusteluun Uskomukset ja myytit ryhmässä Tieto ja totuus 17.4.-31.5.2013
"Hei! Minun kaikki ilmiötyöni löytyvät täältä http://tuomiopaivantytto.wordpress.com/loytoretkikunta/ . Tässä osuus suoraan löytöretkeilijät! ilmiöön linkki, jossa kansan tarinoita…"
4 tuntia sitten
Annukka Pehkonen vastasi jäsenen Sinikka Mustonen keskusteluun Uskomukset ja myytit ryhmässä Tieto ja totuus 17.4.-31.5.2013
"Mielenkiinnolla minä luomiskertomuksia luen, alkumunateoria on hauska. siitä en vaan ole löytänyt paljoakaan tietoa. itse en usko oikein mihinkään, enkä käy kirkossa, mutta sen kerran jos sinne menen (juhla…"
15 tuntia sitten
Annukka Pehkonen vastasi jäsenen Sinikka Mustonen keskusteluun Uskomukset ja myytit ryhmässä Tieto ja totuus 17.4.-31.5.2013
" Yritin etsiä tuota työtäsi, en löytänyt, apua? tämä ympäristö on minulle uusi, ensimmäistä kertaa olen täällä joten hieman hakusessa on asiat... "
15 tuntia sitten
Henna Kangasniemi vastasi jäsenen Sinikka Mustonen keskusteluun Uskomukset ja myytit ryhmässä Tieto ja totuus 17.4.-31.5.2013
"Niin tietenkin, mielestäni olisi syytä tutkia luomiskertomuksia avoimin mielin. Onhan suurin osa niin omituisia, että niitä ei voi ottaa edes puoliksi tosissaan. Kuitenkin neuvoisin tutkimaan asioita avoimesti, niin uskontoja…"
15 tuntia sitten
Henna Kangasniemi vastasi jäsenen Sinikka Mustonen keskusteluun Uskomukset ja myytit ryhmässä Tieto ja totuus 17.4.-31.5.2013
"Kansan tarinoista, kaiken alusta, teinkin viime työn ilmiöön. Suosittelen tutustumaan lämpimästi. Aivan uskomatonta miten erilaisia, mutta silti niin samanlaisia on todella moni tarina."
16 tuntia sitten
Kauko Juhani Rahko vastasi jäsenen Pekka Niemi keskusteluun Katsotaan kristillipalloon. Onko tietoa tulevaisuudesta? ryhmässä Tieto ja totuus 17.4.-31.5.2013
""Ennustaminen on vaikeaa, erityisesti tulevaisuuden." Tämän totesi taannoin ja tasavaltamme presidenttinä toiminut Mauno Koivisto. Siksi on hyvä todeta; a) huomisestä säästä tarkemmin ylihuomenna,…"
eilen

© 2013   Created by Taru Kekkonen.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot