Tervetuloa uuteen ilmiöön.

Tällä kertaa mukana ovat:

Katselukerrat: 182

Vastaukset tähän keskusteluun

Terve olen Vesa Partanen ja toimin tämän ilmiön vetäjänä. Koulutukseltani olen fyysikko ja opetan Otavan opistolla fysiikkaa ja matematiikkaa. Olen lapsesta saakka rakastanut tieteiskirjallisuutta ja minua ovat aina kiehtoneet erilaiset luonnonilmiöt, ja varsinkin niiden selittäminen sekä ymmärtäminen.

Tämän ilmiön teemat ovat mielestäni valtavan mielenkiintoisia. Fysiikassa maailman ymmärtämiseksi periaatteessa tarvitaan vain kolme käsitettä: aika, avaruus ja energia, joista kaksi ensimmäistä tulee käsiteltyä ilmiössä. Pääsemme siis pohtimaan maailmankaikkeutta, sen tulevaisuutta sekä koko olevaisuuden luonnetta. Erityisen mielenkiintoiseksi ilmiön tekee se, että vaikka fysiikan kannalta sekä aika että avaruus ovat keskeisiä, tulevat ne vastaan myöskin arkisessa elämässä. Ilmiö on siis hyvin laaja-alainen. Voimme pohtia toisaalta sitä mitä aika lopunperin on ja toisaalta voimme viedä keskustelun arkiseen ajankäytön hallintaan. Matemaattisesti kolmiulotteinen avaruus tarkoittaa juurikin näkemäämme ja kokemaamme tilaa, josta luontevasti päästään vaikkapa teatterin lavastuksen tilankäyttöön tai mikäli laajennamme tarkastelumme neliulotteiseksi, pääsemme tarkastelemaan maapallon ulkopuolella olevaa aika-avaruutta Einsteinin suhteeellisuusteorian avulla. Mahdollisuuksia siis löytyy laajasti ja paljon :)

 

Mä olen Kai, moikka! Toimin opistolla matikan opettajana, aika ja avaruus eivät siis sinänsä ole lähimpänä omaa osaamistani mutta ilmiön opetiimissä olen kuitenkin mukana :) Ilmiöissä on toisaalta just se kiva puoli, että itsekin pääsee näkemään ja oppimaan kaikenlaista uutta ja jännittävää! Saa nähdä mitä tässä ilmiössä tulee sit lopulta vastaan; aikamatkustus, maan ulkopuolinen elämä, vaihtoehtoiset historiankulut jne ovat kaikki kuitenkin hyvin teeman alle uppoavia ja ainakin mun mielestä tosi mielenkiintoisia pohdittavia.

Taru tässä moi. En ole tässä ilmiössä opettajan roolissa, mutta Opiston henkilökuntaa kuitenkin ja uteliaana ajan ja avaruuden äärellä. Minua kiinnostaa tässä vaiheessa erityisesti erilaiset aikakäsitykset ja esimerkiksi se, millaiseksi elämä muuttuu kun tietää aikaa olevan todella vähän tai määrättömän paljon - vai muuttuuko se miksikään? Ihan parasta ilmiöppimisessa on mielestäni kuitenkin se, että vaikka nyt ajattelisin tuon olevan itseäni kiinnostavaa, niin kohta huomaan olevani tohkeissani oppimassa jo jostakin ihan muusta teemasta, sellaisesta mitä en juuri nyt osaisi tähän ilmiöön edes yhdistää. Uusien näkökulmien hakeminen tuttuunkin asiaan tai ilmiöön on kiehtovaa. Tälle ilmiömäiselle matkalle lähden mielelläni yhdessä teidän muiden kanssa.

Heippa! Olen Kerttu ja teen täällä Otavan Opistolla töitä hankkeessa, jossa tuskailen erilaisten nettikarttojen ja ympäristökasvatuksen kanssa. Kun avaruutta teemana tässä pohditaan, niin olen koulutukseltani niin sanotusti erikoistunut planetologi eli maantieteilijä. Tellukselta etiäpäin on ymmärryskykyni heikko, eikä ajantajukaan aina ole ihan skarpeimmasta päästä, mutta kiinnostunut olen ihan kaikesta.

Toivon kovasti, että joku opiskelija innostuisi tekemään ilmiötuotosta niin, että testaisi hieman omien karttojen tekemistä ilmaisissa karttapalveluissa. Annan vähän enemmän vihjeitä, linkkejä ja jeesiä siihen myöhemmin.

Hei olen Peter, ja ilmiö opiskelusta innostunut, aloitin lukio opinnot keväällä ja hiukan aprikoinut miten saan tarpeeksi kursseja tehtyä kun ilmiöt vie mukanaan. Nyt mukana tällä kertaa alueella mikä kiehtonut pikkupojasta lähtien. Kuten jaques Cousteau innosti maailman meri ilmiössä, mielessä ja kehossa innosti oma harrastus niin tässä ilmiössä aiheen laajuus maailmankaikkeudesta pienen pieneen atomin hiukkaseen...biologia, fysiikka, matematiikka..ja tietenkin aika hm..mistäköhän saisi kiinni? https://www.youtube.com/watch?v=Salz7uGp72c

tuossa yksi innostaja :)

Hei, olen Jenni Linturi Otavan Opistossa. Tässä(kin) ilmiössä minuun voi törmätä parhaiten mediaviikolla (vko1). Silloin pohditaan mm. sitä, miten populaarimedia on esittänyt avaruutta eri aikoina ja journalismin suhdetta kuolemaan.  Tarjolla on myös ilmiömäinen leffapiiri Avaruusseikkalusta. Jos jotakuta vain innostaa tehdä ilmiötuotos median näkökulmasta, olen ehdottomasti mukana sparraamassa.  Vaikka media onkin ykköskärkeni, muissakin asioissa saa toki nykiä hihasta.

Hei, Netta tässä. :) Osallistun nyt ensimmäistä kertaa johonkin ilmiöön mukaan. Tähän ilmiöön oli pakko osallistua, sillä aihe on niin hurjan kiinnostava! Sisimmässäni on kai aina salaa asustanut pieni fyysikko, joka haluaa ymmärtää luonnonilmiöiden päälle, sekä hahmottaa tätä suurta maailmankaikkeutta.

Henna täällä taustalla taas. Ei ole kytköksiä eikä ajatuksia siihen mitä tekisi, joten varmaan täällä taustalla taas pyörin ja katselen. =) Lukupiiri olisi taas kovin kiva, mutta sitä ei tässä ilmiössä nyt taida olla?

Hei, olen Päivi Putkonen ja kuulun Otavan opiston nettiohjaajiin. Ohjaan mantsan kursseja ja minuun voi törmätä täällä enemmän tammikuussa, jolloin olen enemmän äänessä.

Aika ja aaruus kiinnostaa aiheena ja maantieteen kulmasta katsottuna jotain siitä ehkä voi ymmärtääkin. Lasteni kanssa taas tuskailen, miten selittää alakouluikäisille mikä on avaruus, mistä se alkaa ja minne päättyy :) Aihe on kiinnostava ja kovin moniulotteinen. Toivottavasti voin tuoda aihetta esiin mantsassa, miten siis maapallon pyöriminen avaruudessa vaikuttaa meidän eloon täällä maapallolla.

Suomalaisten fyysikoiden kirjoista voin varauksetta suositella Esko Valtaojan ja Kari Enqvistin teoksia. Näistä ensimmäinen on kansantajuisempaa ja jälkimmäinen on hieman haastavampaa, mutta yhtälailla molempien kirjat ovat erittäin mielenkiintoisia.

Peter sanoi:

Hei olen Peter, ja ilmiö opiskelusta innostunut, aloitin lukio opinnot keväällä ja hiukan aprikoinut miten saan tarpeeksi kursseja tehtyä kun ilmiöt vie mukanaan. Nyt mukana tällä kertaa alueella mikä kiehtonut pikkupojasta lähtien. Kuten jaques Cousteau innosti maailman meri ilmiössä, mielessä ja kehossa innosti oma harrastus niin tässä ilmiössä aiheen laajuus maailmankaikkeudesta pienen pieneen atomin hiukkaseen...biologia, fysiikka, matematiikka..ja tietenkin aika hm..mistäköhän saisi kiinni? https://www.youtube.com/watch?v=Salz7uGp72c

tuossa yksi innostaja :)

Terve.

Varsinaista lukupiiriä ei tällä kertaa ole, mutta mikäli innostusta riittää, aiheeseen liittyen löytyy paljon kirjoja. Helposti lähestyttävä teos voisi olla Esko Valtaojan Kotona maailmankaikkeudessa :)

Henna Kangasniemi sanoi:

Henna täällä taustalla taas. Ei ole kytköksiä eikä ajatuksia siihen mitä tekisi, joten varmaan täällä taustalla taas pyörin ja katselen. =) Lukupiiri olisi taas kovin kiva, mutta sitä ei tässä ilmiössä nyt taida olla?

Heips.

Olen Pekka Niemi. Historian opettaja  ja tässä jaksossa HI3 - Suomen historia on mukana. Vedän ilmiötä vuoden 2016 2. viikolla. Aiheena ainakin aikamatkustus ja vaihtoehtoiset historiat - siis mitä jos historia olisikin mennyt toisin??? Mielenkiintoinen ilmiö

RSS

TULEVIA TAPAHTUMIA

AJANKOHTAISTA SISÄLTÖÄ

Uusimmat tapahtumat

Profiilin kuvakeSamush ja Niina Komsi liittyivät ryhmään Ilmiöpohjainen oppiminen ja opetus
eilen

© 2017   Created by Taru Kekkonen.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot